Johtoasemasta keskeyttämään joutunut Lindholm: ”Oma virhe”
Ralli SM-sarjan toiseksi viimeisen SM-osakilpailun Oili Jalonen -rallin johdossa Laitilassa ajanut GRX-tiimin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen keskeyttivät rallin toiseksi viimeisellä erikoiskokeella ulosajoon.
Kuuden ajetun erikoiskokeen jälkeen Lindholm johti rallia 9,3 sekunnin erolla seuraavaan. Rallin toiseksi viimeinen EK jäi tällä kertaa Volkswagen-kaksikon viimeiseksi.
- Aika hölmö homma. Oma virhe. Yhdessä vasemmalle kääntyneessä mutkassa auto vain lähti liitämään ja en saanut käännettyä sitä enää sisämutkaan. Osuimme kiveen, josta auto kaatui ympäri.
- Kyseiseen mutkaan ajolinjani oli väärä. Ensimmäisellä ajokerralla paikka tuli läpi kaasua nostamatta. Automme lähti kääntymään mutkaan hyvin, mutta jostain syystä keula suoristui ja se oli menoa sitten. Ja tämä ralli oli sitten siinä, pettynyt Lindholm kertasi tilannetta.
Lindholmin keskeytys tiesi myös Suomen mestaruusmahdollisuuksien menetystä. Kauden viimeisessä SM-rallissa Lindholmilla on vielä teoreettinen mahdollisuus nousta SM-hopealle.
- Mestaruudesta taisteltiin. Hopea tai pronssi, sillä ei ole sinänsä väliä. Loppuun asti yritetään. Toki aina voi sanoa, että ”tänään olisi pitänyt ajaa hiljempaa”. Se on jälkiviisautta. Minulla on kova hinku päästä ajajaurallani eteenpäin. Mutta tämä taas muistutti että pitäisi malttaa myös oppia.
Ralli SM-kauden finaaliosakilpailu ajetaan Salon ja Turun maisemissa 27.-28. syyskuuta.
Kuva: Merita Mäkinen