Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Ketomaa kärjen kyydissä Laitilan SM-rallissa

01.09.2019 / Jarno Saari

Laitilan ympäristön nopeilla teillä ajettiin lauantaina kauden kuudes Ralli SM -osakilpailu. Voittokamppailusta muodostui mielenkiintoinen, kun ensimmäistä kertaa tällä kaudella kolmella eri automerkillä ajettiin rallin pohja-aikoja.
 
Kokenut Jari Ketomaa on ollut kauden aikana SM1-luokassa haastajan roolissa, kun mikkeliläistiimi on kehittänyt Ford Fiesta R5 -kilpurin kilpailukykyä kohti huipputasoa.
 
Alkukaudella parhaimmillaan kolmanneksi yltänyt Ketomaa oli Laitilan nopeilla teillä hyvässä iskussa ja kellotti kaikilla kahdeksalla erikoiskokeilla kolmen parhaan joukkoon.
 
Maalissa lopputuloksena oli rallin toinen sija 3,1 sekuntia voittoon ajaneen Juha Salon takana. Ketomaa ja kartanlukija Henri Arpiainen olivat tyytyväisiä kisapäivän kulkuun.
 
- Oikein positiivinen tunne kilpailun jälkeen, kun kehitystä ollaan saatu aikaiseksi. Alkukaudella mentiin koko ajan kaluston kanssa parempaan suuntaan, mutta edellinen kesäkisa Seinäjoella laski vähän meidän osakkeita, Ketomaa vertaili.
 
- Kesätauon aikana meidän Ketomaa Racing -tiimissä on tehty paljon töitä, ja testeissä on ollut mukana myös M-Sportin insinööri. Tuntuma autoon ja erityisesti keulaan on nyt paremmalla tasolla.
 
- Toki vielä löytyy asioita, joita voidaan tehdä paremmin. Se onkin yksi tämän lajin suola, kun jatkuvasti on mahdollisuus kehittää itseä ja kalustoa. Tulos oli nyt tosi hyvä, mutta omasta ajamisesta voi nipistää aikaa ja myös nuotin kanssa voi parantaa paikoitellen menoa, Ketomaa summasi.
 
Lopputulokset; SM Oili Jalonen -ralli, Laitila, 31.8.2019:
1. Juha Salo - Topi Luhtinen Skoda Fabia 50:24,3
2. Jari Ketomaa - Henri Arpiainen Ford Fiesta + 3,1
3. Kristian Kiviniemi - Enni Mälkönen Skoda Fabia +26,2
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa