Kristian Kiviniemi nosti jälleen tasoaan SM-rallissa
02.09.2019 / Jarno Saari
Viikonloppuna Laitilassa ajetussa kauden kuudennessa Ralli SM -osakilpailussa oli paljon panosta SM1-luokassa, kun kaikki mitalisijat olivat vielä auki. Kristian Kiviniemi onnistui tavoitteessaan ja nousi TGS Worldwide -tiimin Skoda Fabialla jälleen palkintopallille.
Rallin alkupätkät näyttivät, että viiden kärjessä oli pieniä eroja, mutta ensimmäisenä kamppailusta joutui taipumaan pistejohtaja Teemu Asunmaa teknisen ongelman vuoksi.
Kiviniemi aloitti kisan nelossijalla, vaikka ajamisessa oli välillä yliyrittämistä. EK3:lle Skoda-kuljettaja ajoi pohja-ajan ja nousi tasasekunneille kolmossijan kanssa. Kaksi seuraavaa pätkää toivat eroa kärkeen muutaman sekunnin lisää.
- Vauhti oli paikoin sellaista kun pitää, mutta sitten välillä tuli huonompia pätkiä sekaan. Oli tosiaan liikaakin yritystä ja tuli turhia luisuja. Tiet olivat vaativat ja vauhdikkaat, Kiviniemi summasi.
- Kalusto pelasi läpi päivän tosi hyvin. Rengasvalintojen kanssa olisi voinut tehdä toisin, käyttää kovempaa seosta. Kisapäivä oli lämmin ja tiet kovapohjaisia, jonka vuoksi renkaat olivat tosi kovilla.
Rallin johdossa ajanut Emil Lindholm sortui ulosajoon EK7:lla, jonka myötä Kiviniemi ja kartanlukija Enni Mälkönen nousivat kolmanneksi.
- Oma tekeminen oli sopivan rentoa ja ajaminen sujui hyvin. Täytyy tutkia tarkasti, missä eroa kärkeen tulee ja millä alueilla täytyy vielä parantaa, Kiviniemi päätti.
Lopputulokset; SM Oili Jalonen -ralli, Laitila, 31.8.2019:
1. Juha Salo - Topi Luhtinen Skoda Fabia 50:24,3
2. Jari Ketomaa - Henri Arpiainen Ford Fiesta + 3,1
3. Kristian Kiviniemi - Enni Mälkönen Skoda Fabia +26,2
Kuva: Jarno Saari