Kolmella luokkavoitolla tämänvuotisen Ralli SM -sarjan aloittanut Esa Ruotsalainen oli alkukaudella ylivoimaisin kuski kaikki kilpaluokat huomioituna. Kesäkauden alkajaisiksi SM2-luokassa jatkui sama tahti, kun Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen pokkasivat neljännen peräkkäisen osakilpailuvoiton Riihimäeltä.
Saarijärven UA:n Mitsubishi-kuljettaja lähti myös sen jälkeen ajettuihin kisoihin edelleen sillä ajatuksella, että kuohujuomaa suihkutetaan rallien jälkeen ykköstilojen merkiksi.
Kahdessa edellisessä osakilpailussa Ruotsalaisen autokunta sai kuitenkin tyytyä toiseen sijaan Ville Hautamäen voittaessa. Sarjajohtajan otteissa hieman näkyi se, että voittamisen pakkoa ei enää ollut.
- Järkevällä taktiikalla voi lähteä nyt Turun suunnalle, jossa kolmaskin sija varmistaisi meille SM-tittelin. Huolellisesti on valmistauduttu, kuten aina. Lähdetään toki täysillä nauttimaan hienosta kauden päätöskisasta, Esa Ruotsalainen toteaa.
Ruotsalainen starttaa SM Salo-Turku Ralliin numerolla 9. Perjantai-iltana ajetaan kaksi erikoiskoetta nuotitusjakson jälkeen. Lauantain ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta. Mitalistit ovat selvillä klo 17.30 jälkeen.
- Perjantaina ajetaan pimeässä ja myös sumu saattaa olla kiusana. Testeissä hain tuntumaa myös valoilla ajamiseen. Tehdään parhaamme ja toivotaan, että onnetar on suotuisa. Mestaruuden suhteen mitään ei ole ratkaistu ennen maalilavaa, Ruotsalainen tiedostaa.
1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio 2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna 4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku 5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola 6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti 7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki