Uudistunut Flying Finn Future Star -palkinto vie voittajan rallin MM-sarjaan
AKK:n ja sen yhteistyökumppaneiden jo vuonna 2014 lanseeraama Flying Finn Future Star -kilpailu (FFFS) muuttuu merkittävästi. Tämän vuoden toisena palkintona on tallipaikka rallin MM-sarjan Junior WRC -luokkaan kaudelle 2020. Lokakuun 3.-4. päivä pidettävän valintakokeen finalistit selviävät nyt viikonloppuna ajettavassa Ralli SM -sarjan viimeisessä osakilpailussa, Mad-Croc SM Ralli Salo-Turku -kilpailussa.
Flying Finn Future Star -kilpailun finaaliin pääsevät ne kuljettajat, jotka sijoittuvat SM3-luokassa viiden parhaan joukkoon ja täyttävät tänä vuonna enintään 25 vuotta. Vuodesta 2014 lähtien kilpailun palkintona on ollut upea näytönpaikka Neste Rallissa, ja poikkeuksellisesti tänä vuonna kilpailun uudistuessa jaetaankin kaksi palkintoa. Tästä syksystä eteenpäin FFFS-voittaja lähtee seuraavaksi kaudeksi näyttämään kyntensä junioreiden rallin MM-sarjaan maailmalle.
AKK:n Flying Finn -kumppanuuspäällikön Jari Raskin mukaan uudistus asettaa voittavalle kuljettajalle aivan uudenlaisen haasteen.
- Kokonainen kausi JWRC-luokassa vaatii erilaisen valmistautumisen, sillä tekemisen täytyy olla pitkäjänteisempää kuin yhteen kisaan panostettaessa. Valmistautumisen on oltava kokonaisvaltaisempaa ja suunnitelmat pitää tehdä pidemmällä tähtäimellä, Rask luonnehtii.
Nuorilta vaaditaan paljon, mutta myös tukea on tarjolla merkittävästi
Tämän hetkisten SM3-luokan sijoitusten mukaan valintakokeeseen pääsisivät Sami Pajari, Lauri Joona, Henri Hokkala ja Aleksi Röyhkiö. Heistä Pajari ja Hokkala ovat jo kerran FFFS-palkinnon voittaneet. Teoreettisesti jopa yhdeksällä kuljettajalla on mahdollisuus vielä lunastaa paikkansa valintakokeeseen.
SM-ralleissa kuljettajat osoittavat vauhtinsa ja ajotaitonsa, mutta maailman huipulla vaatimukset ovat paljon korkeammalla. Valintakokeella testataankin lisäksi valmiutta kansainvälisiin parrasvaloihin niin fyysisesti kuin henkisestikin sekä esimerkiksi mediataitojen mittaamisella.
- Vauhdin lisäksi kuljettajilta vaaditaan tiettyä analyyttisyyttä, jotta he pystyvät hienosäätämään autoa ja ajamistaan kulloinkin vallitsevan tilanteen ja olosuhteen mukaan. Koko kauden ajaminen tuo myös ihan erilaisen kiinnostuksen median puolesta, Rask toteaa.
Tallipaikan lisäksi voittavalla kuljettajalla on mahdollisuus saada merkittävä taloudellinen tuki JWRC-kaudelleen, sillä mikäli hän ajaa tällä kaudella Ralli SM -sarjassa M-Sportin Ford-kalustolla ja Pirellin renkailla, tukevat M-Sport, Pirelli ja AKK Junioreiden MM-sarjaan osallistumista yhteensä 90 000 eurolla.
Palkinto on erittäin tavoiteltu nuorten kuljettajien keskuudessa.
- Tänä päivänä on todella vaikea saada noinkin isoa taloudellista tukea. Nuoret kaverit, jotka haluavat oikeasti päästä eteenpäin, niin kyllä he aivan tosissaan siitä palkinnosta ajavat, toteaa AKK:n autourheilun nuorisomaajoukkueen eli Flying Finn Academyn valmennuspäällikkö Tuomo Nikkola.
Flying Finn Future Star -valintakoe järjestetään Liikuntakeskus Pajulahdessa 3.-4.10.2019.
SM3-luokan SM-pisteet 6/7 osakilpailun jälkeen
1. Sami Pajari 93 *
2. Lauri Joona 78 *
3. Joonas Lindroos 75
4. Henri Hokkala 71 *
5. Aleksi Röyhkiö 59 *
* Kuljettaja osallistuu Flying Finn Future Star -kilpailuun
Flying Finn on tehnyt autourheilusta joukkuelajin
Teemu Suninen (2014), Jari Huttunen (2015), Juuso Nordgren (2016), Emil Lindholm (2017), Henri Hokkala (2018) ja Sami Pajari (2019).
Jo vuosien ajan FFFS-kilpailun voittaneet kuljettajat ovat herättäneet positiivista huomiota myös kumppanien keskuudessa. Juuri kumppanien mahdollistamana uudet tähdet ovat pystyneet näyttämään kyntensä muun muassa MM-ralleissa.
- Teemu Sunisen johdolla tämän kilpailun voittajat ovat tuoneet Flying Finn -konseptin todella hienosti esille. Kiinnostus on jatkuvaa. On hienoa, että juuri Pirellin, M-Sportin ja Coregon kaltaisten tukijoiden avulla mahdollistamme uusien tähtien pääsyn kansainvälisille areenoille, AKK:n Flying Finn -kumppanuuspäällikö Jari Rask hehkuttaa.
- Jotkut yritykset kokevat haastavana tukea yksittäisiä kuljettajia, joten Flying Finn on tarjonnut heille oivan väylän tukea yhteisöä, jonka kautta yksittäiset kuljettajat ja koko Flying Finn -perhe hyötyvät. Toivottavasti Flying Finn Future Star -konsepti saadaan laajennettua myös muihin lajeihin, sillä se on tehnyt autourheilusta joukkuelajin, Rask sanoo tyytyväisenä.
Kuva: Jarmo Mäki/AKK