Lindholm ja Korhonen värikkäiden vaiheiden jälkeen SM-pronssille
GRX Teamin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen saavuttivat kauden viimeisessä SM-rallissa ennakkotavoitteensa. Kaksikko nousi värikkäiden vaiheiden jälkeen SM1-luokan pronssimitaleille.
Rallia perjantaista alkaen johtanut Lindholm menetti kilpailun kärkipaikan rallin kolmanneksi viimeisellä EK:lla, jolla Volkswagen liukui ojaan ja jäin ojan penkkaan pohjastaan kiinni. Tilanteessa kului lähes kolme minuuttia ja pronssimitalit olivat hetken aikaa uhattuna.
Kanssakilpailijan ulosajo kilpailun toiseksi viimeisellä EK:lla nosti kaksikon takaisin viidenneksi – sijalle, joka varmisti mitalit. Lindholm sanoo, että mitali oli se, mitä tavoittelemaan lähdettiin, mutta ne olisi voinut saavuttaa toisella tavalla.
- Pitkän suoran päässä oli liukas jarrutus, johon todennäköisesti ajoin liian kovaa. Auto ei vain pysähtynyt ja se liukui ojaan. Paikalla oli paljon katsojia, joista vain muutama innostui nostamaan meitä ojasta. Siksi aikaa kului paljon.
- Olen melko varma, että ulosajo olisi ollut pelastettavissa, jos olisin vain raa ´asti kääntänyt sisämutkaan ja vetänyt vedolla käsijarrusta auton poikittain. Jarrutuksen loppuvaiheessa oli hieman epätodellinen fiilis, joten en halunnut ottaa riskiä, päästin auton ojan reunalle ja nyt kävi näin. Turha jossitella, ehkä seuraavalla kerralla, Lindholm muistuttaa.
Lindholm sanoo, että rallin perjantai-illan ja lauantain aamupäivän pätkät olivat liukkaita.
- En ottanut riskejä vaan ajoin omaa vauhtiani. SM-pronssimitalit ovat tästä kaudesta ihan ok. Omia virheitä pitää jatkossa saada vähemmälle, ja sen eteen pitää tehdä työtä. Ensi vuosi on vielä avoin, mutta uskoisin että ralli SM-sarjan päälle tulevaa ajo-ohjelmaa rakennetaan. Toiveissa olisi päästä ajamaan muutama kisa ulkomaille tätä kautta enemmän, mutta sen näkee sitten myöhemmin.
Yleiskilpailun lopputulokset; Mad-Croc SM Ralli Salo-Turku:
1. Teemu Asunmaa – Jani Salo Skoda 50:34,2
2. Juha Salo – Topi Luhtinen Skoda + 7,2
3. Jari Ketomaa - Henri Arpiainen Ford + 56,5
4. Juhana Raitanen – Marko Salminen Skoda + 2:35,8
5. Emil Lindholm – Mikael Korhonen Volkswagen + 2:36,9
SM1-luokan loppupisteet:
1. Teemu Asunmaa - Jani Salo Skoda 139,5
2. Juha Salo – Topi Luhtinen Skoda 133
3. Emil Lindholm – Mikael Korhonen Volkswagen 82
4. Jari Ketomaa – Henri Arpiainen Ford 79,5
5. Kristian Kiviniemi – Enni Mälkönen Skoda 66
Kuva: Merita Mäkinen