Facebook Twitter Email Pinterest

Esa Ruotsalainen kruunasi hienon kautensa mestaruuteen

30.09.2019 / Jarno Saari

Lauantaina Turkuun päättynyt Ralli SM -kausi sai iloisen lopun Esa Ruotsalaisen ja kartanlukija Hannu Lammisen osalta. Kokenut kaksikko ajoi tasaisen varman kilpailun sijoittuen SM2-luokassa toiseksi, joka takasi heille luokan Suomen mestaruuden.
 
SM Salo-Turku Ralli käynnistyi Ruotsalaisen autokunnan osalta mallikkaasti perjantai-iltana, kun hallussa oli luokan johtoasema. Pitkä kisapäivä lauantai sujui varmistelun merkeissä, eikä mitään riskejä kannattanut ottaa voiton saavuttamiseksi.
 
Yhdeksän erikoiskokeen jälkeen SM2-luokan voittoon ajanut Ville Hautamäki oli 58 sekuntia Ruotsalaista nopeampi. Mutta mikä tärkeintä, sarjan loppupisteissä heidän keskinäinen järjestys oli Ruotsalaisen eduksi.
 
- Tavoitteena oli ajaa ehjä kilpailu. Toki piti sijoittua kolmen joukkoon, joka takasi varmuudella SM-tittelin. Varmistellen ajaminen ei todellakaan ollut helppoa, mutta keskittyminen täytyi pitää koko ajan huipussaan, Saarijärven UA:n Mitsubishi-kuljettaja kertasi.
 
Esa Ruotsalainen tiedosti kuluneen kesäkauden aikana, että alkukauden neljän voiton jälkeen mestaruuteen tulisi riittämään kakkos- ja kolmossijatkin.
 
- Olihan se tiedossa ilman laskukonettakin, että meidän piste-etumatka riittää, kunhan pääsemme viimeiset kisat hyvällä sijoituksella maaliin. Järkevällä taktiikalla ajettiin, ja onneksi kaikki pelasi tekniikan ja renkaiden osalta.
 
- Aiemmilta kausilta plakkarissa on himmeämpiä mitaleita, mutta tämä on meidän ensimmäinen mestaruus. Kausi päättyi nyt loistavasti, joten kiitokset kuuluvat rallitiimilleni ja meidän matkassa oleville yhteistyökumppaneille, Ruotsalainen iloitsi.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa