Facebook Twitter Email Pinterest

Esa Ruotsalainen pääsi uudella autolla tavoitteeseensa Tunturirallissa

19.01.2020 / Jarno Saari

Ensimmäistä kertaa R5-luokituksen autolla kilpaillut Esa Ruotsalainen onnistui mainiosti Ralli SM -sarjan avauksessa Rovaniemellä, kun hän ajoi nousujohteisen kilpailun päätteeksi viidentenä Tunturirallin maalilavalle.
 
SM1-luokassa Ruotsalaisen tuloksena oli neljäs sija, kun rallin nopeimman kokonaisajan kirjasi Toyotan WRC -kuljettaja Kalle Rovanperä. Korkeimmat SM-pisteet nappasi Teemu Asunmaa, jolle Ruotsalainen jäi kaksipäiväisen rallin 10 erikoiskokeen aikana 2.31,2 minuuttia.
 
Saarijärven UA:n kuljettajan tavoitteena oli ehtiä luokassa viiden joukkoon ja nostaa kilpailun aikana vauhtiaan uudella Skoda Fabia R5 -autolla. Molemmat tavoitteet onnistuivat.
 
- Alkupätkät sujuivat vähän opettelun merkeissä, mutta kyyti kohentui sitä mukaan kun auton ominaisuudet tulivat tutummaksi. Toisena päivänä pätkäajat olivat lähempänä kärkeä, Ruotsalainen kertasi tyytyväisenä.
 
- Paljon on toki vielä parannettavaa, sillä tämän kilpurin ominaisuuksia en vielä pysty kokonaan hyödyntämään. Nopeisiin mutkiin tällä pystyy ajamaan paljon kovempaa kuin edellisellä autollani. Myös jarrutuksia pystyy jättämään myöhäisemmäksi.
 
Esa Ruotsalainen onnistui ajamaan SM1-luokan pohja-ajan EK7:lla, joka oli Mäntyvaaran yleisöerikoiskoe. Myös päätöspätkällä vauhti oli hyvää, tuloksena kolmas sija.
 
- Yleisöpätkä oli kulunut urille, joten päätin ajaa monessa kohdassa eri linjalla kuin muut. Jääpintaisen uran vieressä oli helpompi ajaa, vaikka pito olikin huonompi. Se taktiikka tuntui toimivan, kun tuli niin hyvä aika, Ruotsalainen järkeili.
 
Ralli SM -sarjan toinen osakilpailu koittaa Mikkelissä 7.-8. helmikuuta.
 
Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa