Facebook Twitter Email Pinterest

Pynnönen koki Lapin taikaa hyvässä ja huonossa

20.01.2020 / Pynnönen Racing tiedotus / Jani Seppälä

Ville Pynnönen (JyvUA) starttasi ensimmäiseen lumiralliinsa TGS Worldwiden ilmoittaman Skoda Fabia R5:n ohjaimissa perjantaina Arctic Lapland Rallyssa. Kilpailun tavoitteena oli saada tärkeitä kilpailukilometrejä talviolosuhteissa sekä kehittää yhteistyötä uuden kartanlukijan kanssa (Enni Mälkönen, LamUA).

Perjantai alkoi suht selkeässä säässä mutta illemmalla lumisade saapui lisäämään haastetta kuljettajille. Se olikin hyvää totuttelua lauantaille jolloin lunta tuli hetkittäin hyvinkin sakeasti.

Perjantaina Pynnösen autokunnan sijoitus vakiintui sijalle yhdeksän jolla siirryttiin yötauolle.

- Talvikokemukseen nähden aivan tyytyväinen, vaikka kärkiukkojen tiesi menevän kovaa niin kyllähän se vähän kasvoille lyö kun vertaa omia aikoja, tuumaili Pynnönen perjantaina.

Lauantaille suunnitelmana oli nostaa hieman vauhtia ja raapia miehestä potentiaalia ulos, mutta kuitenkin niin ettei ajo mene roiskimiseksi. Ennustettu lumisade oli aamulla ajatuksia painamassa, keskittymisen olisi oltava äärimmäisen hyvä.

Aikojen puitteissa suunnitelma näytti toimivan ja aikatappio valoisalla ajetuilla erikoiskokeilla kärkimiehille oli selkeästi pienempää tasoa kuin perjantaina.

- Siikakämässä oli yksi iso tilanne, mutta selvittiin jopa ilman penkkakosketusta. Lopussa hieman jarrut meinasi kadota kun tuli oltua sitten liikaakin jarrulla. Yleisö-ek:lle tuli hyvä aika parista pienestä virheestä huolimatta, tämä luo itselle uskoa loppupäivään, tuumaili Pynnönen ennen pimeällä ajettavia kolmea viimeistä erikoiskoetta.

Lauantain huoltotauon jälkeen vauhti jatkui hyvänä vaikka Sarriojärvellä menikin lumipöperössä risteys pitkäksi ja peruutteluun tuhlattiin aikaa. Sijoitus oli koko lauantain ajan pysynyt kahdeksantena, seitsemäs sijakin oli enää vain yhden sekunnin kymmenyksen päässä.

Yhdeksännellä ek:lla Untamovaarassa tasainen tuloksenteko jatkui, mutta edellä ollut Marko Uutela putosi taakse ja takana ollut Juuso Metsälä nousi kovaa vauhtia ohitse, sijoitus pysyi siis kahdeksantena.

Viimeiselle ek:lle lähdettäisiin 3 sekuntia Metsälän takana ja kymmenkunta sekuntia Uutelan edellä.

Niskavaaran 20km:n ek olisi ratkaisijan roolissa ja toden totta niin olikin. Vain muutama kilometri ennen maalia vasemmalle kääntyvä mutka koitui Pynnönen-Mälkönen kaksikon kohtaloksi.

- Lumipöperö jota jo 15 kilometriä oli tultu, yllätti kuitenkin jarruttaessa. Aiemmin jo pari leveää luistoa otettiin ja päätettiin jo rauhoittaa ja hyväksyä tilanne. Sitten jarrussa leveäksi ja penkalle, pakan päälle pohjasta kiinni eikä ensimmäistäkään auttajaa lähimaillakaan. Pettymys on ihan valtaisa, ei sitä voi kiistää, kertoi lapion varresta tavoitettu kuljettaja parisen tuntia tapahtuneen jälkeen.

Seuraava koitos kaksikolla on helmikuun 8.päivä kun sääolojen niin salliessa SM-sarja jatkuu Mikkelin osakilpailulla.

Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa