Facebook Twitter Email Pinterest

Uutela ja Eronen nautiskelivat Tunturissa kärkikymmenikköön

22.01.2020 / Jarno Saari

Rallin SM-sarjan avauskilpailussa Rovaniemen Tunturirallissa nähtiin poikkeuksellinen kilpailijakaksikko sarjan pääluokassa SM1:ssä, kun kaksi rallikuljettajaa istahti samaan kilpa-autoon.
 
Marko Uutela muistetaan takavuosilta yhtenä SM-sarjan kärkinimenä. Kokenut kuljettaja on kilpaillut viime vuosina harvakseltaan, mutta haminalaisen parhaana saavutuksena on SM-tasolta mitali nelivetoisten luokasta.
 
Kartanlukijan penkille istahtanut Janne Eronen on saavuttanut kuljettajana SM-pronssia, sekä rallista että rallisprintistä. Eronen on toiminut jo muutaman kerran kartanlukijana, kun autourheilupiireissä tunnettu varkautelainen taitaa mainiosti myös nuottien lukemisen.
 
Uutela ja Eronen ovat siinäkin mielessä harvinainen kaksikko, että molemmat ovat ajaneet Tunturirallissa kärkikymmenikköön ja ovat myös voittaneet luokkansa Suomi Cupin osakilpailussa Rovaniemellä.
 
Uutela hoiti ansiokkaasti ykköskuljettajan toimet Skoda Fabia R5:lla kaikilla erikoiskokeilla, vaikka jotkut veikkailivat Erosen olleen välillä ratin takana.
 
- Päätimme lähteä tähän seikkailuun nautiskelemaan. Ajaminen sujui kohtalaisen hyvin, vaikka täysiverisen kilpurin kaikkia ominaisuuksia en osannut käyttää hyväkseni. Mitään riskejä ei ollut tarkoitus ottaa, Uutela vahvisti.
 
- Siitä on jo kymmenen vuotta kulunut, kun olen kisannut kunnon nelivetoisella. Saman verran on vierähtänyt aikaa siitä, että olen ajanut pimeällä lisävaloilla, Uutela jatkoi.
 
RTE-Motorsportin Janne Eronen oli myös tyytyväinen kaksipäiväisen rallin kulkuun.
 
- Todella hauskaa oli. Hienosti onnistuttiin ilman hölmöilyjä. Tämä oli minulle ensimmäinen vaativampi kartturikeikka. On myönnettävä, että tämä kokemus avasi silmiä vaativuudellaan. Kuljettajana toimiminen on paljon helpompaa, Eronen sanaili.
 
Uutela ja Eronen olivat parhaimmillaan yleiskilpailussa kahdeksantena, mutta maalissa kaksikon sijoitus oli kymmenes. Niukasti edelle sijoittui F1-kuski Valtteri Bottas WRC-autolla.
 
Arctic Lapland Rallin tulokset, Top 10:
 
1) Kalle Rovanperä-Jonne Halttunen, Toyota Yaris WRC 1.38,02,8
2) Teemu Asunmaa-Jani Salo, Skoda Fabia R5 –3.27,6
3) Eerik Pietarinen-Miikka Anttila, Skoda Fabia R5 –4.15,9
4) Emil Lindholm-Mikael Korhonen, Skoda Fabia R5 –4.38,9
5) Esa Ruotsalainen-Jukka Ruotsalainen, Skoda Fabia R5 –5.58,8
6) Niclas Grönholm-Antti Linnaketo, Skoda Fabia R5 –7.41,5
7) Jukka Kasi-Henri Ania, Skoda Fabia R5 –9.06,8
8) Juuso Metsälä-Matti Kangas, Skoda Fabia R5 –9.45,0
9) Valtteri Bottas-Timo Rautiainen, Citroen DS3 WRC –9.54,1
10) Marko Uutela-Janne Eronen, Skoda Fabia R5 –10.22,8
 
Kuva: Jari Nurminen
 

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa