Facebook Twitter Email Pinterest

SM Vaakuna-Ralli ajetaan suunnitellusti helmikuun alussa

24.01.2020 / SM Vaakuna-Ralli ajetaan suunnitellusti helmikuun alussa

Ihmeiden aika ei ole ohi! Ilmojen haltija on ollut varsin oikullinen alkuvuodesta, ja talvi on antanut odottaa itseään. Välillä keli ja lämpötila ovat olleet kuin kylmänä kesänä konsanaan ja se jos mikä on aiheuttanut huolta ja murhetta alkuvuoden kisajärjestäjille.

- Vielä joulun jälkeen maisema Mikkelin seudulla oli perinteisen talvinen ja tienpohjat sopivassa jäässä, mutta parin viime viikon ”helleaalto” muutti tilanteen täysin. Koskaan aiemmin ei kisaorganisaatiossa olla seurattu sääennusteita niin tarkasti ja tiiviisti kuin viime aikoina, kertoo Vaakuna-Rallin kilpailunjohtajana ja Mikkelin UA:n puheenjohtajana toimiva Tomi Jääskeläinen.

Vaikka välillä näytti jo siltä, ettei eteläsavolaisilla ralliteillä nähdä kilpureita helmikuun alussa, eivät Vaakuna-Rallin järjestäjät luovuttaneet.

- Töitä on tehty koko ajan sillä mentaliteetilla, että kisa viedään läpi suunnitellusti. Viimeisin sääennuste näyttäisi suosivan kisaamme kuitenkin kaikesta huolimatta. Nyt voinkin siis ilolla kertoa, että SM Vaakuna-Ralli järjestetään suunnitellusti 7.-8. helmikuuta, Jääskeläinen toteaa hymyssä suin, ja jatkaa:

- Se tuki ja kannustus, jota olemme saaneet paikallisilta, on ollut sydäntä lämmittävää. Reitin varrella kyläyhteisöt, tienhoitokunnat ja maanomistajat ovat olleet valmiita auttamaan kaikilla tavoin. Iso kiitos heille!

Ilmoittautuminen kilpailuun päättyy maanantaina 27.1. klo 21.

Median akkreditointi on käynnissä. Täytä lomake täällä: https://www.vaakunaralli.fi/media/akkreditointi/

Lisätietoja: kilpailunjohtaja Tomi Jääskeläinen, 044 350 7000, tomi.jaaskelainen@mikua.fi

Kuva: SM Vaakuna-Ralli Mikkeli

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa