Facebook Twitter Email Pinterest

Taistelu tiimimestaruudesta käynnissä

06.02.2020 / Taistelu tiimimestaruudesta käynnissä

Tammikuun Arctic Lapland Rally avasi tiimien välisen pistekilpailun, jonka jälkeen johtoon itsensä ajoi Ford Motorcraft.

Tiimien mestaruustaistelu käy jälleen kiivaana ja mukaan tutumpien tiimien lisäksi on saatu myös uusia tulokkaita, kuten Porvoon Autopalvelu, joka on pisteissä kolmantena. Tiimille pisteitä Mikkelissä keräävätSami Pajari (SM3) ja Ville Hautamäki (SM2).

- Onnistuimme saamaan Tiimimme kuljettajiksi SM3-luokan hallitsevan Suomen mestarin Sami Pajarin ja SM2-luokan hopea mitalistin Ville Hautamäen. Tämän myötä tavoite ei voi olla enempää eikä vähempää kuin mestaruus. Pitää kuitenkin muistaa, että mukana on viisi muuta tiimiä, joilla on varmasti sama tavoite, tiimiä vetävä Tomi Vilenius kommentoi. 

Mielenkiinnolla seuraamme Ford Motorcraftin pistekehitystä, sillä tiimi ajattaa vain 2-vetokuljettajia ja panostaa nuoriin, pitäen tällä hetkellä kuitenkin johtopaikkaa, toistaiseksi tasapistein TGS Skoda Teamin kanssa. Mikkelissä tiimille pisteitä kerryttää Lauri Joona (SM3) ja Aleksi Röyhkiö (SM3).

- Tiimin tavoitteena on auttaa nuoria kuljettajia niin taloudellisesti kuin tiimissä olevaa tietotaitoa hyödyntämällä haastavassa rallimaailmassa. Mahdollinen sarjamenestys ei siis ole ensisijainen tavoitteemme, mutta kyllä 2-vetotiimilläkin on ehdottomasti menestyksen mahdollisuudet, tiimipäällikkö Arto Kumpumäki toteaa. 

Tiimien pistetilanne 1/6:

1. Ford Motorcraft 54p
2. TGS Skoda Team 54p
3. Porvoon Autopalvelu 31p
4. TGS Worldwide 29p
5. Dynamo 25p
6. Printsport 11p

Kuva: Taneli Niinimäki/AKK

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa