Facebook Twitter Email Pinterest

RSJM-kausi käyntiin – "pikkuveli" mukaan Ralli SM -kelkkaan

06.02.2020 / RSJM-kausi käyntiin – "pikkuveli" mukaan Ralli SM -kelkkaan

Kaudesta 2020 alkaen Ralli SM -sarja saa mukaan pysyvästi niin kutsutun pikkuveljensä, Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan, joka käynnistää omat pistetaistelunsa Mikkelistä. Ainoastaan Ralli SM -kauden avaus, Arctic Lapland Rally ei kuulunut vielä junioreiden kalenteriin.

Rallisarjojen yhdistämiseen on ollut ilmoilla pidemmän aikaa, mutta nyt se viedään viimein käytäntöön. 

- Kaudella 2020 Rallin Suomen Juniorimestaruussarja on entistä kiinteämmin osa Ralli SM -sarjan kokonaisuutta. Ratkaisuun päädyttiin ennen kaikkea siksi, että saamme kaikki SM-tason rallisarjat samaan kokonaisuuteen ja samoihin tapahtumiin, ja sitä kautta tehostettua myös Junioreiden ja Nuorten SM-sarjojen näkyvyyttä ja asemaa, rallin lajipäällikkönä AKK:ssa toimiva Henrik Frank kertoo. 

- Lisäksi tämä ratkaisu tarjoaa tavoitteellisesti urallaan eteneville kuljettajille mahdollisuuden saada tärkeää kokemusta SM-ralleista tulevaisuutta silmällä pitäen. 

Kaudella 2019 RSJM-mestaruuden nimiinsä vei Jyri Räsänen.

RSJM-mestaruustaistelun lisäksi yhtenä mielenkiintoisena ralliluokkana toimii Nuorten SM, jossa voiton viime vuonna vienyt Miko Kiminki nähdään tällä kaudella Ralli SM -sarjan puolella SM4-luokassa.

Mielenkiinnolla seuraamme kauden käynnistävää kilpailua, jossa RSJM:ssä mukana 24 ja Nuorten SM:ssä 20 autokuntaa, ja sitä, miltä nuorten kuljettajien vauhti näyttää – onko näköpiirissä uusia nousevia rallitähtiä?

Kuva: Taneli Niinimäki/AKK

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa