Facebook Twitter Email Pinterest

Pajarilla poikkeuksellinen valmistautuminen Mikkelin SM-ralliin

06.02.2020 / Sami Pajarin tiedotus

Sami Pajari Arctic Lapland Rallyssa tammikuussa. Kuva: Jari Nurminen

Arctic Lapland Rallyssa kolme viikkoa sitten SM3-luokassa kautensa kakkossijalla avanneen hallitsevan mestarin Sami Pajarin valmistautuminen ensimmäiseen Vaakuna-ralliinsa on ollut perinteistä vahvasti poikkeava.

Arcticin jälkeen uutisoitiin ensin kartanlukijan vaihtumisesta kokeneeseen Marko Salmiseen, sekä hieman myöhemmin uusinta versiota olevasta Ford Fiesta R2T -autosta joka tulee käyttöön Joensuun Itärallista alkaen. 18-vuotias Flying Finn Future Star onkin ollut tästä syystä tuttu näky Mikkelin seudulla viime aikoina.

- Olen ollut huoltomiehen kanssa kasaamassa uutta autoa valmiiksi Mikkelissä, auton kasaaminen voi olla tulevaisuudessa hyödyksi kun ajatellaan vaikkapa tulevaa Ruotsin MM-rallia ja tulevia JWRC-osakilpailuja.

Luotettavasti palvellut mestaruuteen vienyt automme on ollut myös huollettavana, joten luottavaisin ja innostunein mielin suuntaamme Mikkeliin, tiivistää Pajari odottavaisena.

Tulevasta yhteistyöstä kokeneen Marko Salmisen kanssa Pajari ei ota ylimääräisiä murheita ajatuksiin.

- Mikkeli on meillä eräänlainen testikisa, jossa saadaan ajettua yhteistä työskentelyä kilpailuolosuhteissa sisään. Viime syksynä testeissä hommaa kokeiltiin sen verran, että kyllä meillä toisistamme on selkeät muistikuvat kabiinissa työskentelystä ja potentiaalista. Sunnuntaina suunnataan jo Ruotsiin, joten lepohetkiä tässä ei ole hetkeen luvassa kun Itärallikin on jo sitten pari viikkoa Ruotsin jälkeen luvassa, koostaa nuori lupaus tulevien viikkojen kiireitä.

Mikkelin Vaakuna-ralli kiihdytellään jo perjantai-iltana käyntiin perinteisellä raviradan yleisö-ek:lla. Lauantaiaamuna startataan matkaan Mikkelin torilta klo 10 ja maaliin torille saavutaan illalla klo 19 jälkeen. Yhteensä erikoiskokeita ajetaan kilpailussa 9 ja niillä on mittaa reilut 111 kilometriä.

- Aiempaa kilpailukokemusta minulla ei tämän seudun tiestöistä ole, katsojana olen tainnut joskus kyllä olla. Kuulemani mukaan varsin mukavat tiestöt on kyseessä, päättää Pajari.

Sami Pajari somessa
FACEBOOK: https://www.facebook.com/samipajariofficial/
INSTAGRAM: https://www.instagram.com/samipajariofficial/
TWITTER: https://twitter.com/samipajari

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa