Facebook Twitter Email Pinterest

Lindberg povaa SM2-luokkaan tiukkaa kamppailua Vaakuna-rallissa

07.02.2020 / Jussi Lindbergin tiedotus, Taneli Niinimäki

Ralli SM -sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Mikkelissä, kun kauden toinen osakilpailu, SM Vaakuna-ralli, polkaistaan käyntiin perjantai-iltana raviradan yleisö-EK:lla.

Sipoon Autokerhon Jussi Lindberg täräytti kauden avauskilpailussa Rovaniemellä komeasti uransa tähän asti parhaan SM-tuloksen, kun hän nousi kartanlukijansa Tuuka Tyyskän kanssa alun vaikeuksien jälkeen SM2-luokan toiseksi.

- Tyytyväinen olen, mutta paremminkin olisi voinut mennä, Lindberg totesi Tunturirallin jälkeen.

Lindbergin auto vaihtui tälle kaudelle päivitettyyn versioon, eikä uusi Mitsubishi sopinut täysin käteen vielä Rovaniemellä. Etelä-Savon ralliteille säädöt on kuitenkin ruuvailtu kohdilleen ja Lindberg starttaa viikonlopun kilpailuun luottavaisin mielin.

- Kauden avauksen jälkeen ollaan huollettu ja säädettyä autoa. Vähän kokeiltiin eri juttuja ja uskon, että mentiin oikeaan suuntaan. Testiä ehdittiin ajamaan Tahkon maisemissa viime viikonvaihteessa ja siellä auto tuntui toimivalta, Lindberg kertoo tyytyväisenä.

SM2-luokassa kärki on tasainen, eikä palkintokorokesijat irtoa helpolla. Rovaniemellä porvoolainen osoitti kuitenkin vauhdin riittävän taistelemaan aivan luokan korkeimmista SM-pisteistä. Mikkelin reitille Lindberg starttaa nyt kuudetta kertaa.

- Odotan kyllä tiukkaa kisaa monen kuljettajan kesken. Tunturiralliin verrattuna pitää olla alusta asti hereillä.

- Lähdetään metsästämään lisää SM-pisteitä, järki päässä, Lindberg päättää.

Ralli käynnistyy jo perjantaina Mikkelin raviradan yleisö-EK:lla. Metsäerikoiskokeille päästään kuitenkin vasta lauantaina aamupäivällä, kun edessä on kahdeksan vaativaa ja vauhdikasta erikoiskoetta, joille yhteismittaa kertyy reilut 110 EK-kilometriä. Voittajia juhlitaan Mikkelin torilla klo 18:50 alkaen.

SM Vaakuna-ralli ja Moottoriurheilu.tv toteuttavat myös YouTuben kautta suoria lähetyksiä läpi kilpailun. Lähetys käynnistyy lauantaina n. klo 10 lähtöseremonioilla.

SM2-luokan pistetilanne 1/6 osakilpailun jälkeen:
1. Anssi Rytkönen 34
2. Jussi Lindberg 25
3. Timo Mäenpää 20
4. Riku Tahko 16
5. Arttu Lähdeniemi 13 

Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa