Facebook Twitter Email Pinterest

Irtolohkare tyrmäsi Pensaan voittohaaveet Mikkelissä

10.02.2020 / Pensas Racing / JiiVee Korpela

Jere Pensaan ja Jouni Saarijärven matka Mikkelin SM-rallissa viime viikonloppuna eteni SM4-luokan piikkipaikalla toiseksi viimeiselle erikoiskokeelle saakka. Ajouralla vaaninut jäinen lohkare katkaisi yllättäen laihialaisparin matkan reilun puolen minuutin johtoasemasta.

Kauden avauksen, Rovaniemen Tunturirallin neljännestä sijasta sisuuntuneena Pensas aloitti Mikkelissä terävästi heti ensimmäisellä perjantai-iltana ajetulla erikoiskokeella. Värivalot ja lumisade siivittivät Renault Meganea kuskaavan laihialaisen raviradan pyörityksessä luokkansa pohja-aikaan.

Lauantaina urakkaa riitti kahdeksan kiirustaipaleen verran. Aamun avauksessa Pensas ehti luokan kakkospaikalle. Myös rallin kolmannella pätkällä Pensas oli toinen, mutta samalla laihialainen otti yhden pätkän verran lainassa olleen piikkipaikkansa takaisin. Kun rallia oli takana seitsemän erikoiskoetta, Pensas oli venyttänyt eron toisena tulevaan 37 sekuntiin.

- Yllättävän hyvin ralli lähti menemään heti alusta alkaen. Neljännestä seitsemänteen pätkään saakka tulleet pohja-ajat irtosivat riskittömällä ajolla. Seiskalla oikein vähän yritettiin repäistä eroa ja se onnistui, kun tuli lähes 10 sekunnin pohjat. Ennen kahta viimeistä erikoiskoetta johtopaikka näytti turvalliselta, jos sellaista rallissa edes voi olla, Pensas alusti. 

- Ei sitten lopulta päästy kahdeksatta pätkää kuin muutama kilometriä ja ralli oli siinä. Ajourassa on jäinen patti, jota ei ollut mitään mahdollisuutta väistää. Siinä vaiheessa kun huomasin patin, oli vain yksi mahdollisuus – ajaa yli ja toivoa parasta, joka ei sitten toteutunut. Osuma särki tukivarren ja etupyörä painui lokasuojaa vasten. Sama patti särki myöhemmin muidenkin autoja.

Keskeytys selvästä johtoasemasta oli Pensaalle suuri pettymys, mutta hyvääkin laihialainen löysi ajetuista erikoiskokeista.

- Positiivista on se, että keskeytys tuli johtoasemasta, eikä koko päivänä tarvinnut ajella mistään jämäsijoista. Etupään vaurioita tutkiessa paljastui, että muutamat rytkypaikat olivat tehneet kipeää auton alustalle. Laitetaan auto kuntoon ja jatketaan Joensuussa samalla vauhdilla, mihin Mikkelissä päästiin, Pensas napautti.

Rallin SM-sarjan kolmas ja talvikauden hyvästelevä Itäralli päästellään Joensuun ympäristössä kuluvan helmikuun 28. -29. päivinä.

Kuva: Jarno Saari 

 

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa