Facebook Twitter Email Pinterest

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja käy kauden toiseen koitokseen

28.02.2020 / Rallin Suomen Juniorimestaruussarja käy kauden toiseen koitokseen

Täksi kaudeksi pysyvästi Ralli SM-osakilpailuihin mukaan yhdistetyt Nuorten SM- ja RSJM-luokat aloittivat kautensa edellisessä osakilpailussa, SM Vaakuna-Ralli Mikkelissä. Joensuussa luokkiin on ilmoittautunut mukaan reilut 40 autokuntaa. 

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan ensimmäistä osakilpailua hallitsi Henri Taivalantti, joka kolmen viimeisen erikoiskokeen kirillä nosti itsensä voittoon 6,5 sekunnin marginaalilla. Joensuuhun Taivalantti lähtee varovaisen toiveikkaana. 

- Viime kisaan valmistautuminen meni pipariksi, kun makasin kuumessa koko kisaviikon. Nyt ollaan oltu terveenä ja säädetty autoa koko viikko ja sen pitäisi olla ihan iskussa. Voitosta lähdetään siis ajamaan tälläkin kertaa jos vaan kaikki osuu kohdilleen.

- Testiä ei valitettavasti päästy nyt kuitenkaan ajamaan, kun talvi on mitä on täälläpäin Suomea, joten ne ajetaan sitten kisan ensimmäisellä erikoiskokeella, Taivalantti naureskelee. 

Nuorten SM-luokan johdossa Joensuuhun saapuu Verneri Säisä, joka ajoi Mikkelissä ylivoimaiseen luokkavoittoon. Palkintopallin Mikkelissä täydentäneet Markus Heikkinen ja Valtteri Koski ovat myös mukana ja ovat todennäköisesti kovimmat Säisän haastajat Joensuussa.

Kilpailuun startataan Joensuun torilta, jonne ralli myös päätetään. Ensimmäinen junnujen auto lähtee liikkeelle noin klo 11.20.

SM Itärallista tuotetaan live-lähetys, joka sisältää junnujen osalta erikoiskokeet 1, 3 ja 5. Vauhdikkaan ajon lisäksi mukana myös maalihaastatteluja. 

Kuva: Marko Kyöstilä

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa