Facebook Twitter Email Pinterest

Rallikaksikko Peltonen – Tyllinen ensi kertaa Itärallissa

03.03.2020 / Jani Seppälä

Inkeroisten rallihurjat, Lahden Urheiluautoilijoita edustavat Juho Peltonen – Jarno Tyllinen jatkoivat Juniorien SM sarjaa Joensuun legendaarisen Itärallin haastavilla tiestöillä lauantaina. Kolme viikkoa aiemmin kausi käynnistyi Mikkelin Vaakuna-rallissa yleiskilpailun ja luokan toisella sijalla.

Joensuuhun matkattiin ensi kertaa ajamaan kilpaa, jännittynein ja odottavin mielin kohti Pohjois-Karjalan jylhiä vaaramaisemia. Kotoa kohti Joensuuta lähdettiin jo klo 4 aamulla joten lähes vuorokauden mittainen matka oli edessä.

-Ensimmäinen ek meni hieman tutustuessa tietyyppiin kun ensi kertaa seutukunnalla oltiin kilpailemassa. Kakkonen otettiin myös varman päälle ennen huoltoa, vajaa sekunti per kilometri eroa kärkeen tahdilla tultiin, kertoo Juho kilpailunkulusta ensimmäiseen huoltoon tullessa. 

Ensimmäiseen huoltoon tullessa siis 2 ek:ta ja 26 kilometriä takana ja tiestön luonteet alkoivat olla nyt selvillä. Kolmoselle lisättäisiin yritystä ja vauhtia, haastavalla Riutta-nimisellä ek:lla mittaa reilut 33 kilometriä. 

- Yritys kantoi hedelmää, se hedelmä vaan oli pilaantunut. Ensin peruuteltiin risteyksessä ja myöhemmin osuttiin vielä lähes kävelyvauhdista sillankaiteita suojanneisiin heinäpaaleihin. Kärkisijat oli tässä vaiheessa mätetty biojätteeseen, manailee Peltonen tilanteita muistellessaan. 

Jäljellä olisi vielä pimeässä ajettavat legendaariset Oskola ja Palo, joilla yhteismittaa 39 kilometriä. Eroa kärkeen oli tässä kohtaa kertynyt minuutti ja 14 sekuntia. Kahdelle viimeiselle ek:lle Honda Civic Type R saisi alleen toisentyyppiset renkaat taakse, parempikuntoista ja matalammalla nastalla. 

- Olen aina tykännyt ajaa pimeällä ja nytkin tuntui että ajo sujui jo muuhun päivään verraten kohtuullisen hyvin. Vaan niinpä sitä ajotuntuma voi valehdella, ajo tuntui hyvältä mutta kello kertoi muuta, ero kärjessä ajaneisiin kasvoi suhteessa enemmän kuin parilla ensimmäisellä, jäätiin voittajalle lopulta 2 minuuttia ja 14 sekuntia. 

Lopputuloksissa miehet olivat yleiskilpailun viidensiä ja oman luokkansa neljänsiä, kolmas sija olisi
tullut 5,1 sekuntia nopeammalla ajolla. 

- Nyt huolletaan laitteet kuntoon ja psyykataan ukot iskuun kun sarja jatkuu kesäkuun puolivälissä
Kouvolassa. 

Kuin kruunuksi reissulle, loppui huoltoautostamme vielä nafta kotimatkalla. Ei onneksi kovin kaukana huoltoasemasta jonne tavoittelimme. Nyt ei ollut naisväkeä matkassa, heillä on tapana muistuttaa kovaan ääneen aina kun tankki on alle puolessa, naurahtaa Juho 22 tunnin mittaisen rallireissun antia. 

Kahden osakilpailun jälkeen Peltonen – Tyllinen parivaljakko on Juniorien SM-sarjan sijalla 4 ja hinku mitaleille on kova. 

Kuva: Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa