Pajarille keskeytys Liettuassa
Kaksipäiväinen Samsonas Rally Rokiškis Liettuassa tuotti Sami Pajari – Marko Salminen kaksikolle keskeytyksen toisena kilpailupäivänä vetoakselin rikkoutumiseen päivän neljännellä erikoiskokeella.
Avauspäivä perjantai sujui vauhdikkaasti, ensimmäinen pohja-aika ERT2-luokassa syntyi heti avauserikoiskokeella ja hyvä vauhti jatkui läpi päivän.
Perjantain viiden erikoiskokeen rupeama päätettiin kahdesti asfaltilla ajettuun yleisö-ek:hon jolla mittaa oli vain reilut 2 kilometriä, näillä Pajari kasvatti johtoaan peräti yhdeksällä sekunnilla ja yötauolle siirryttiin 15 sekunnin erolla Latvian Martins Sesksiin.
- Avauspäivä sujui hyvin, pitkästä kisatauosta huolimatta päästiin hyvin rytmiin heti alussa. Nopeahkoja teitä joita tykkään kyllä ajaa, asfalttikin tuntui sujuvan mukavasti, tuumaili Pajari avauspäiväänsä.
Lauantain ohjelmassa oli 11 erikoiskoetta ja yli 90 ek-kilometriä, aamun avausetappi sisälsi neljän ek:n ryppään joiden yhteismitta olisi 40 kilometriä ennen kuin saavuttaisiin huoltoon.
Aamu-unisuus painoi aluksi hieman ajoa ja Sesks onnistui kaventamaan eroa 1,7 sekuntia. Seuraavilla kahdella erikoiskokeella nuori suomalainen oli jo hereillä ja kuittasi kaksi pohja-aikaa joilla oman luokan kärkitila oli hallussa 19 sekunnin marginaalilla. Kokonaiskilpailussakin sijoitus oli komeasti kahdeksas, toiseksi nopeimpana kaksivetoautona.
Päivän neljäs erikoiskoe oli kuitenkin liikaa Ford Fiesta R2T19-ajokin vetoakselille joka rikkoontui ek:n alussa ja keskeytys oli väistämätön.
- Lähtökiihdytyksessä vasen vetoakseli meni rikki, sen jälkeen vaan katseltiin sopivaa paikkaa johon ajaa turvallisesti sivuun. Harmittaa, kiva olisi ollut ajaa maaliin ja jatkaa kovaa mutta rehtiä taistoa Martinsin kanssa. Ei uralleni keskeytyksiä montaa mahdu vaikka kisoja kolmisenkymmentä on takana. Tämä oli ensimmäinen ihan puhtaasti tekninen vika, toivotaan että tämä oli sellainen tilastollinen pakko. Vauhdillisesti ja auton säätöjen osalta viikonloppu oli ehdottoman onnistunut. Nyt tutkimme tarkasti tekniikan läpi ja teemme sitten lopullisia päätöksiä missä kilpailemme seuraavaksi, päättää Sami Pajari matkalla kohti Suomea.
Sami Pajari somessa:
FACEBOOK:https://www.facebook.com/samipajariofficial/
INSTAGRAM:https://www.instagram.com/samipajariofficial/
TWITTER:https://twitter.com/samipajari
Kuva: Arturs Igavens