Facebook Twitter Email Pinterest

Lindholm tavoittelee viittä lisäpistettä Kouvolasta

01.09.2020 / Marko Mäkinen

Ralli SM-sarja jatkuu kuuden kuukauden tauon jälkeen tulevana viikonloppuna Kouvolassa. GRX-tiimin Emil Lindholmin ja Mikael Korhosen tavoitteena on ajaa TGS Worldwiden Škodalla toiseksi viimeisestä osakilpailusta hyvät askelmerkit mestaruuden ratkaisevaan viimeiseen osakilpailuun Seinäjoelle. 

Ralli SM-sarja palaa kuuden kuukauden mittaiselta tauolta tositoimiin tulevana viikonloppuna Kouvolassa. Talvikaudella kaksi SM-rallin yleiskilpailun voittoa ajanut Lindholm lähtee Kouvolaan SM1-luokan hallitsevan Suomen mestarin Teemu Asunmaan kanssa tasapisteistä. 

- Onhan se jännä ajankohta aloittaa kesäkausi kun kesä on meillä syyskuussa jo ohi. Mutta innolla odotan tulevaa kisaa. Kun loppupisteistä pitää jättää yksi osakilpailu pois niin meillä on Kouvolassa mahdollisuus kasvattaa pistesaalistamme viidellä pisteellä. Mestaruudesta ajaminen jää joka tapauksessa sarjan viimeiseen osakilpailuun Seinäjoelle, mutta toki kaikki pisteet ovat aina kotiinpäin, ja niilläkin voi olla ratkaiseva merkitys, Lindholm muistuttaa. 

Lindholm sanoo, että Kouvolan seudulla on perinteisesti rakennettu kiva reitti, jota on haastavaa ajaa. 

- Vuosi sitten Kouvolan osakilpailu jäi meiltä Ruotsin MM-rallin takia väliin, mutta kesällä 2018 olimme kilpailussa. Ajaminen on aina hauskaa ja sitä se on myös Kouvolassa, jossa meitä odottaa paljon korkeuseroja sisältävät hyväpintaiset rallitiet. Ratin takana saan vaivata vaihdelaatikosta enimmäkseen suuria vaihteita. 

Lindholm ajoi heinä-elokuun aikana muutaman kansainvälisen rallin ulkomailla ja testiä tulevaan ralliin viime sunnuntaina. 

- Olen ajanut muutaman rallin ja se auttaa kilpailuun valmistautumisessa. Testeissä TGS Worldwiden Škoda tuntui hyvältä. Olemme saaneet kehitettyä automme suorituskykyä selkeästi eteenpäin. TGS on tehnyt äärimmäisen hyvää työtä ja autoni tuntuu todella hyvältä. Luottavaisena lähdemme Kouvolaan. Kun kysymyksessä on myös tallipäällikkömme (TGS Worldwide) Toni Gardemeisterin kotikilpailu niin yritetään ajaa sellainen tulos, että Toni kehtaa jatkossakin kotikonnuillaan liikkua, Lindholm hymyilee. 

Kesän ensimmäinen ja samalla kauden toiseksi viimeinen ralli SM-osakilpailu O.K. Auto-ralli käynnistyy lauantaina 5. syyskuuta Kouvolasta klo 10:01 alkaen. Päivän ohjelma käsittää seitsemän erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 106,36 km. Ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan rallin maaliin Sokos Hotelli Vaakuna Kouvolaan noin klo 17:30 alkaen. 

SM1-luokan SM-pistetilanne 3/5 osakilpailua: 

1. Emil Lindholm Škoda Fabia R5 Evo 70
2. Teemu Asunmaa Škoda Fabia R5 Evo 70 
3. Eerik Pietarinen Škoda Fabia R5 Evo 35 

Kuva: GRX Team

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa