Facebook Twitter Email Pinterest

Kinnunen ja Hautamäki kaksoisvoittoon Kouvolassa

08.09.2020 / Porvoon Autopalvelun tiedotus

Rallin SM-sarja palasi pitkältä tauolta, kun kauden viimeistä edellinen osakilpailu ajettiin Kouvolan seudun nopeilla erikoiskokeilla. Porvoon Autopalvelu lähti kisaan erikoismiehityksellä, sillä SM3-luokan hallitseva suomenmestari Sami Pajari oli samaan aikaan Viron MM-rallissa hakemassa sarjapisteitä ja kokemusta junioreiden WRC-kilpailusta. 
 
Porvoon Autopalvelu -tiimin luottokuljettaja, SM2-luokan mestarisuosikki Ville Hautamäki sai tulitukea saman luokan kovalta haastajalta, Jaro Kinnuselta. 
 
Kisan alkuvaiheessa luokan voittotaisteluun Kinnusen ja Hautamäen ohella liittyi myös Anssi Rytkönen. Rytkönen kohtasi kuitenkin tekniikkaongelmia ja kun niin ikää luokan ennakkosuosikkeihin lukeutuva Riku Tahko kärsi rengasrikon, kehkeytyi SM2-voitosta Porvoon Autopalvelu -tiimin jäsentenvälinen mittelö. 
 
Kinnunen oli rallin ensimmäisellä, kolmen erikoiskokeen lenkillä joukon nopein. Vaikka Hautamäki loihti vielä erinomaisen loppukirin, piti Kinnusen etumatka vaivatta maaliin saakka. 
 
– Jo ekalla rundilla vähän ehkä helpotti, eikä ollut enää mikään ihan älytön kiire, Kinnunen mietti.
 
– Ajettiin kontrolloidusti toinen lenkki, kun tiedettiin, että siellä on paljon leikkauksia ja salakavalia kiviä. Ei missään tapauksessa tultu enää aivan täysillä viimeisiä pätkiä, Kinnunen kuvaili. 
 
Hautamäki hävisi loputa 16,5 sekuntia ollen kuitenkin selkeästi kisan toiseksi nopein. Perjantaina ennakkotutustumisjakson jälkeen Hautamäki oli vakuuttunut siitä, että kisan ratkaisuja aletaan tehdä heti ykköserikoiskokeen ensimmäisillä, äärettömän kovavauhtisilla ja tarkasti ajettavilla kilometreillä. 
 
– Kyllä siinä juuri näin kävi. En saanut alussa luottoa autoon, enkä varsinkaan siihen, että se pysähtyy. Ongelmat etujarrujen kanssa vaikuttivat ajamiseen, Hautamäki myönsi. 
 
– Noin kovilla vauhdeilla se, että kun menet jarrulle, perä lähtee heti irti, vie luottoa. Kun säädin kesken erikoiskokeen takajarruja pois, auto oli käytännössä jarruton. Mutta ei selittelyjä, nämä olivat omia valintoja. Ihmettelen suuresti sitä, että etujarrupalat, joita päätin alkaa käyttämään, toimivat vielä testeissä hyvin, mutta nyt jarrut katosivat heti, Hautamäki hämmästeli. 
 
Tiimitovereiden kaksoisvoitto siivitti Porvoon Autopalvelun mestaruuskisassa kakkospaikalle. Talvikaudella etumatkaa kuronut Ford Motorcraft jäi nyt osakilpailutuloksissa selvästi taakse ja Porvoon Autopalvelu nousi seitsemän pisteen turvin hopeasijalle. TGS Skoda Team on karkuteillä 34 pisteen turvin. 
 
Mitalisijoja ei kuitenkaan ole vielä lopullisesti ratkaistu, joten jännitettävää riittää kauden päättävässä Pohjanmaa-rallissa. Seinäjoella ajetaan kolmen viikon kuluttua, 25.-26.9. 
 
SARJATILANNE 4/5 JÄLKEEN: 
 
1. TGS Skoda Team 183
2. Porvoon Autopalvelu 149
3. Ford Motorcraft 142
4. TGS Worldwide 82
5. Printsport 53
 
Kuva: Porvoon Autopalvelun tiedotus

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa