Facebook Twitter Email Pinterest

Lindholm lähtee ralli SM-finaaliin paalupaikalta

22.09.2020 / Marko Mäkinen

GRX-tiimin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen metsästävät tulevana viikonloppuna uransa ensimmäistä SM1-luokan Suomen mestaruutta. TGS Worldwiden Škodalla ajava kaksikko starttaa Seinäjoella ajettavaan mestaruuden ratkaisevaan SM Pohjanmaa-ralliin yhteispisteiden kärkipaikalta. 

Ralli SM-sarjan SM1-luokan kutkuttava loppuratkaisu ei vie Emil Lindholmilta yöunia – päinvastoin. Takana on yhden päivän mittainen testi, jossa palauteltiin mieliin lähinnä pimeällä ajoa. Rallin ensimmäinen päivä ja sen kolme erikoiskoetta kun ajetaan kokonaisuudessaan syysillan pimeydessä. 

- Hyvillä mielin lähdemme mestaruudesta ajamaan. Tähän yhteen ralliin kulminoituu koko kausi. Ja pääsemme vihdoin ja viimein ajamaan konkreettisesti siitä tavoitteesta, jonka kauden alussa asetimme. 

- Pimeällä ajamista on hyvä treenata vähän ennakkoon että silmä tottuu lisävaloilla ajamiseen. Löytyy jarrutuspaikat paremmin. Ja juuri jarrutuspaikkojen kanssa onnistuminen on yksi tulevan kisan isoimmista haasteista. Automme on hyvässä iskussa. 

Lindholm povaa rallin voitosta tiukkaa vääntöä loppuun asti. 

- Mä luulen, että meillä on saumat vaikka mihin, kun vain teemme parhaamme ja tarkat nuotit, jotka ratkaisevat paljon erityisesti pimeässä ajettaessa. Ihan luottavaisin mielin matkaan lähdetään, Lindholm toteaa. 

Lindholm ajaa mestaruudesta luokan hallitsevaa mestaria Teemu Asunmaata vastaan, joka saa päättää SM-kautensa kotikilpailulla. 

- Jokainen meistä asuu jossain päin Suomea. Ei se vaikuta valmistautumiseemme. Viime vuonna olimme samassa kisassa hyvässä vauhdissa. Kärsimme tuolloin pienistä ongelmista, mutta vauhtimme oli hyvällä tasolla. Tulevan rallireitin profiili on ihan ok. Tiestö on selkeä saada nuotille ja jota on kiva ajaa. Meillä on ihan hyvät fiilikset, Lindholm muistuttaa. 

Mestaruuden suhteen pelin henki on se, että se kumpi voittaa päätösrallin yleiskilpailun, on varma mestari. Kauden viimeisestä osakilpailusta jaetaan puolitoistakertaiset pisteet. 

- Mikäli Teemu ei voita niin meille riittää kolmaskin sija mestaruuteen. Mutta turha näitä on etukäteen laskea. Voitosta lähdemme taistelemaan, Lindholm muistuttaa. 

Ralli SM-sarjan viimeinen osakilpailu käynnistyy tulevana perjantaina hotelli Sorsapesän edustalta Seinäjoella klo 19:01 alkaen. Illan ohjelmassa on kolme erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 38,68 km. Ralli jatkuu lauantaina klo 10:01 alkaen. Päivän ohjelmassa on kaikkiaan kuusi erikoiskoetta, joista kaksi ajetaan kahteen eri kertaan. Lauantain erikoiskokeille kertyy mittaa kaikkiaan 65,30 km. Voittajia odotetaan rallin maaliin hotelli Sorsanpesään lauantaina alkuillasta klo 17:37 alkaen. 

SM1-luokan pistetilanne 4/5 osakilpailua: 

1. Emil Lindholm Škoda Fabia R5 Evo 95
2. Teemu Asunmaa Škoda Fabia R5 Evo 88
3. Mikko Heikkilä Škoda Fabia R5 Evo 37
4. Juuso Metsälä Škoda Fabia R5 37
5. Esa Ruotsalainen Škoda Fabia R5 36

Kuva: Merita Mäkinen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa