Facebook Twitter Email Pinterest

Asunmaa piikkipaikalle pimeän illan päätteeksi - "Olisi pitänyt ajaa vähän röyhkeämmin"

25.09.2020 / Ralli SM -tiedotus

Ralli SM -sarjan finaaliosakilpailu, SM Pohjanmaa Ralli, käynnistyi perjantaina 25.9. kolmella pimeässä ajettavalla erikoiskokeella. Kokonaiskilpailun kovinta vauhtia on onnistunut pitämään puolustava SM1-luokan suomenmestari Teemu Asunmaa. Toisella sijalla tällä hetkellä on Asunmaan kovin kilpakumppani Emil Lindholm ja kolmantena SM-pronssista taisteleva Juha Salo.

Ralli SM -sarjan kuljettajat lähetettiin tänään liikkeelle Pohjanmaan lakeuksille suoraan syksyn pimeyteen, jossa edessä oli ensimmäiset 38,68 erikoiskoekilometriä. Kotikisaansa ajava ja vuoden 2019 SM1-luokan mestaruutta kannatteleva Teemu Asunmaa kiskaisi itsensä heti avauserikoiskokeella luokkansa sekä yleiskilpailun kärkeen ja piti paikkansa illan loppuun saakka, kahdella pohja-ajalla.

- Ensimmäisellä erikoiskokeella meinattiin spinnata yhdessä risteyksessä ja käväistiin ojan puolella. Toisella erikoiskokeella taas oli tosi paljon irtosoraa alun osuudella ja meinattiin liukastella. Kolmospätkä oli jo ihan ok, mutta varottiin ehkä liikaa. Olisi pitänyt ajaa vähän röyhkeämmin, mutta ehjänä maaliin tänään ja johtopaikalle yötauolle, joten tosi ok, Asunmaa summaa iltaa.

Eroa toisena tulevaan Emil Lindholmiin on tällä hetkellä niukat 3,2 sekuntia. Kolmantena 13,8 sekunnin päässä tulee Juha Salo. Luokassa koettiin myös draamaa, kun Jukka Kasi kaatoi kilpurinsa kolmannella erikoiskokeella.

SM2-luokan osalta itsensä paalupaikalle on ajanut Jaro Kinnunen, ennen 9,7 sekunnin päässä tulevaa Ville Hautamäkeä. Kolmospaikkaa puolestaan pitää Anssi Rytkönen, 12,5 sekuntia Kinnusta perässä.

SM3-luokassa sattui ja tapahtui – Pajari nosti itsensä kärkeen

SM3-luokassa nähtiin illan mittaan tapahtumia kerrakseen. Johtopaikan on ottanut haltuunsa viime vuoden suomenmestari Sami Pajari, joka johtaa virolaista Robert Virvesiä seitsemällä sekunnilla. Kolmanneksi itsensä vaiherikkaan illan jälkeen on nostanut Juho Koski-Lammi, mutta eroa Pajariin on jo 35,7 sekuntia.

- Alussa oli vaikeaa ja otimme liian varovasti. Toinen erikoiskoe meni jo hieman paremmin, ja sitten kolmospätkällä jouduimme ohittamaan Lauri Joonan, jolla oli edellämme teknisiä ongelmia, Pajari kuvailee illan raportissaan. 

Koski-Lammin tiimin toinen veljeksistä, Heikki Koski-Lammi, ajoi sen hetken neljänneltä sijalta rajusti ulos kolmannella erikoiskokeella ja joutui keskeyttämään. SM3-luokan suomenmestaruuden varmistanut Lauri Joona puolestaan koki teknisiä murheita vetoakselin pettäessä kolmannen erikoiskokeen lähdössä, joten matka maaliin taittui linkuttaen.

V1600-autoissa eli SM4-luokassa kolmenkärki on tiukka. Toni Herranen johtaa, Niklas Heino on toisena ja Jere Pensas kolmantena. Koko kolmen kopla mahtuu vaivaisen 2,4 sekunnin sisään. 

SM Pohjanmaa Ralli jatkuu huomenna, lauantaina klo 10:46 alkaen, kun kilpailijat lähetetään matkaan Seinäjoen Rengastien Käyttöautolta.

Tulokset EK3/9

Kokonaistilanne
1. Teemu Asunmaa 17:26,4 
2. Emil Lindholm +3,2
3. Juha Salo +13,8
4. Mikko Heikkilä +16,6
5. Aleksi Röyhkiö +48,6

SM1
1. Teemu Asunmaa 17:26,4 
2. Emil Lindholm +3,2
3. Juha Salo +13,8

SM2
1. Jaro Kinnunen 18:47,1
2. Ville Hautamäki +9,7
3. Anssi Rytkönen +12,5

SM3
1. Sami Pajari 19:02,0
2. Robert Virves +7,0
3. Juho Koski-Lammi +35,7

SM4-luokka
1. Toni Herranen 21:41,8
2. Niklas Heino +0,9
3. Jere Pensas +2,4

Katso kaikki tulokset täältä.

Lauantai 26.9. aikataulu

Klo 10.46 LÄHTÖ, Rengastien Käyttöauto
Klo 11.14 EK4 Länsikylä (13,04 km)
Klo 11.59 EK5 Kuusenmäki (10,76 km)
Klo 12.36 EK6 Suokko (9,62 km)
N. klo 13.30 HUOLTO, Rengastien Autotarvike, Rengastie 28, Seinäjoki
Klo 15.04 EK7 Länsikylä (13,04 km)
Klo 16.01 EK8 Ylikylä (9,22 km)
Klo 16.37 EK9 Suokko (9,62 km)
Klo 17.37 MAALI, Hotelli Sorsanpesä, Seinäjoki

Kuva: Taneli Niinimäki/AKK

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa