Riku Tahkolle Rallin SM-pronssia
Ralli SM -sarjan viimeinen osakilpailu ajettiin Seinäjoen ympäristössä perjantaina ja lauantaina. Riku Tahko ajoi kilpailussa SM2-luokan kolmanneksi ja voitti samalla luokkansa SM-pronssia.
Riku Tahko lähti kauden viimeiseen osakilpailuun hyvin valmistautuneena. Ensimmäinen kilpailupäivä sisälsi ensiksi kaikkien kuuden eri erikoiskokeen nuotittamisen ja lopulta kolme vaativaa erikoiskoetta perjantain pimeydessä. Yötauolle Tahko ja kartanlukija Markus Soininen siirtyivät luokan neljänneltä sijalta.
Lauantaina kolmella ensimmäisellä erikoiskokeella Tahko oli jokaisella kolmas. Sijoitus SM2-luokassa oli edelleen neljäs, mutta kolmantena ollut Anssi Rytkönen ainoastaan 0,8 sekunnin päässä. Rytkönen joutui lopulta keskeyttämään kuudennen erikoiskokeen jälkeen ja Tahko nousi ennen kolmea viimeistä erikoiskoetta. Eroa kärkeen oli 24,6 sekuntia
- Nuotituksen jälkeen vähän epäilytti miten supernopeat tiet sopivat meidän Rally2kit Minille. Iloksemme huomattiin, että sillä pärjättiin hienosti. Kilpailu oli kyllä raakaa ja tiukkaa. Ainoastaan täydellisesti menneillä erikoiskokeilla olisimme pystyneet haastamaan kärjessä ajaneita Ville Hautamäkeä ja Jaro Kinnusta, kuvaili Riku Tahko kilpailun kulkua.
Kolmella viimeisellä erikoiskokeella Tahko pystyi varmalla ajolla sementoimaan palkintokorokkeeseen oikeuttavan kolmannen sijan. Kärjessä Ville Hautamäki onnistui nousemaan ohi Jaro Kinnusen ja ajamaan voittoon. Maalissa Riku Tahkon ero kärkeen oli lopulta 30,3 sekuntia Hautamäkeen.
- Huollossa ja sieltä lähdettyämme, laskimme, että kärkeä emme pysty haastamaan ja kolmas sija riittää mitaliin. Päätimme jo vähän passailla ja varmistaa sijoituksemme.
Viiden vuoden tauon jälkeen Ralli SM -sarjaan palannut Riku Tahko varmisti SM Pohjanmaa -rallin kolmannella sijallaan pronssimitalit SM2-luokassa kaudella 2020.
- Kirkkaammat mitalit menivät nyt oikeaan osoitteeseen. Ville Hautamäki ja Jaro Kinnunen pystyivät molemmat olemaan paitsi nopeita, myös varmoja. Sitä kautta suuret onnittelut heille. Jos kauden 2018 rallicrossin SM-pronssi oli raskaasti hävitty, tämä Rallin SM-pronssi on ehdottomasti voitettu.
Paluu rallicrossista ralliin on Tahkon mukaan ollut onnistunut ratkaisu.
- Ralli SM -sarjassa mukanaolo on selkeästi lisännyt ihmisten kiinnostusta meitä kohtaan. Alussa vähän jännitti, miten sopeudumme takaisin ralliteille, mutta jo Tunturissa kävi selväksi, että hyvin sopeudumme. Hyvällä motivaatiolla olemme olleet sarjassa mukana ja suunnitelmissa on ajaa Ralli SM -sarjaa myös kaudella 2021, Tahko päättää.
Kuva: Taneli Niinimäki