Jere Kalliokoski ajoi SM Pohjanmaa Rallissa kuudenneksi - ”ei jäänyt viimeiseksi ralliksi”
Rallin SM-kausi päättyi viikonloppuna Pohjanmaa Ralliin. Jere Kalliokoskelle kauden päätösralli oli oman ralliuran alku nelivetoisissa. Ensimmäistä SM-ralliaan ajanut Kalliokoski oli kartanlukija Jukka-Pekka Vistinmäen kanssa valinnut viisaan taktiikan, varmasti maaliin, loppua kohden vauhtia lisäten. Taktiikka toimi, ja SM1-luokassa kilpaillut alahärmäläiskaksikko nosti sijoitustaan rallin kuluessa yhdeksänneltä sijalta kuudenneksi.
Pohjanmaa Ralli alkoi perjantaina, illan pimeydessä ajettiin kolme erikoiskoetta. Vähäinen kokemus lisävaloilla pimeässä ajamisesta näkyi, ja Kalliokoski ajoi virheitä vältellen maaliin. Perjantain avauserikoiskokeen jälkeen sijoitus oli yhdeksäs, seuraavien erikoiskokeiden aikana se parani yhdellä, ja yötauolle kaksikko tuli kahdeksantena.
- Eka kerta rallia pimeässä, ja oli se aika erilaista hommaa. Oli hankalaa hahmottaa nuottia, ja ajat olivat sitä itseään. Mutta tavoitteena oli päästä yötauolle ehjällä autolla, ja se toteutui, Kalliokoski kertasi.
Lauantaina ajettiin kuusi erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 65 kilometriä. Päivänvalossa vauhti selkeästi parani, sijoitus pysyi kuitenkin samana aamupäivän ensimmäisen lenkin aikana. Iltapäivällä ajettu toinen lenkki oli Kalliokoskelta ja Vistinmäeltä hieno näytös potentiaalista, sijoitus parani kuudenneksi.
- Kolme ekaa pätkää oli ihan ok, päästiin jo paljon lähemmäs kärkeä kuin edellisenä iltana. Iltapäivän lenkille koitettiin nostaa napsu vauhtia, ja se alkoi jo tuntua rallin ajamiselta. Missään vaiheessa ei ollut mitään tilannetta, vaan ajettiin turvallisesti ilman riskejä. Koko rallin ajan suunta oli oikea, luottamus nuottiin kasvoi, kehityttiin ja saatiin lisättyä vauhtia. Suunnitelma toimi, ja ollaan tiimin kanssa siihen tosi tyytyväisiä.
Pohjanmaa Rallissa ajettiin yhdeksän erikoiskoetta, Kalliokosken vauhti nousi kilpailun aikana kohinalla kohti kärkeä. Perjantain pimeydessä eroa tuli yli pari sekunti kilometrillä, mutta viimeisillä erikoiskokeilla ero kutistui alle sekuntiin. Tämä antoi roppakaupalla uskoa ja luottoa tulevaisuuteen.
- Hyvillä mielin siitä miten kehityttiin. Tämä oli uran neljäs ralli, ensimmäinen nelivetoisella ajettu SM-ralli, mutta tuli sellainen olo ettei jäänyt viimeiseksi, AL-Härmää edustava Kalliokoski paljastaa.
Lopputulokset SM1-luokka:
1. Teemu Asunmaa 50:45,9
2. Mikko Heikkilä +40,9
3. Juha Salo +1:00,3
…
6) Jere Kalliokoski +3:38,8
Kaikki tulokset ja erikoiskoeajat täällä
Ralli SM
Kalliokoski Motorsport
Facebook
Kuva: Toni Ollikainen