Facebook Twitter Email Pinterest

2021: Kuusi osakilpailua, kausi käyntiin tammikuussa Rovaniemeltä

01.10.2020 / Ralli SM

Ralli SM -sarjan viiden osakilpailun mittaiseksi typistynyt kausi 2020 saatiin päätökseen 26.9.2020 SM Pohjanmaa Rallissa Seinäjoella. Tuleva kausi 2021 pitää sisällään jälleen täydet kuusi osakilpailua, alkaen Rovaniemen tuntureilta tammikuussa.

Kaudella 2021 Ralli SM -sarja pitää sisällään yhteensä kuusi osakilpailua, joista ajetaan kaksi talvella, kaksi kesällä ja viimeiset kaksi syksyllä. Kausi käynnistetään perinteiseen tapaan Rovaniemeltä, Arctic Lapland Rallysta, tammikuun puolessa välissä. Toinen talviosakilpailu käydään Kouvolassa heti helmikuun alussa.

Kesäkauden avaa toukokuussa vuoden tauon jälkeen paluun SM-kalenteriin tekevä Länsirannikon ralli, joka ajetaan Varsinais-Suomen seudulla. Pohjanmaan lakeuksilla puolestaan kilpaillaan ensi vuonna syksyn sijaan jo kesäkuussa.

Vuoden taittuessa syksyn puolelle, vuorossa on poikkeusvuotena pois tipahtanut, mutta kauan odotettu Oulun osakilpailu. Kausi päätetään juhlavasti Kokkolaan lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna, sillä kilpailun järjestävä seura eli Kokkolan UA juhlii samaisena vuonna 60-vuotista taivaltaan. 

Kauden 2021 Ralli SM -sarjan kilpailukalenteri

TALVI
15.-16.1. Arctic Lapland Rally – Rovaniemi
5.-6.2. SM O.K. Auto-Ralli – Kouvola

KESÄ
28.-29.5. SM Länsirannikon ralli – Varsinais-Suomi
18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli – Seinäjoki

SYKSY
4.-5.9. SM Ralli Oulu – Oulu
1.-2.10. Kokkolan UA 60-v SM Juhlaralli – Kokkola

Kuva: Taneli Niinimäki/AKK

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa