Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Huttusen kausi jatkuu Italian asvalttirallissa

23.10.2020 / Jari Huttunen Racing tiedotus

Jari Huttusen ja kartanlukija Mikko Lukan kiivas kilpailukausi jatkuu lauantaina Italiassa ajettavassa Due Valli -rallissa. Suomalaiskaksikko osallistuu Italian mestaruussarjan osakilpailuun Hyundain tehdastallin i20 R5-autolla. 

Pohjois-Italiassa Veronan ympäristön asvalttiteillä ajettava ralli on Jari Huttuselle jo kauden kymmenes ralli. Hienon kauden ajanut Huttunen on tähän asti ajamissaan ralleissa sijoittunut omassa luokassaan aina kahden parhaan joukkoon, ja luokkavoittoja tilille on tullut viisi kappaletta. 

Italian mestaruussarjan osakilpailussa on mukana yhteensä 27 R5-luokan autoa ja kaksi WRC-autoa, joten vauhtimittareita riittää tälläkin kertaa. 

- Nuotituksen perusteella reitti vaikuttaa haastavalta. Tiet ovat varmasti kisassa irtosoran peitossa, koska mutkissa leikataan paljon sisäkurvin puolelta. Varmasti tulee taas paljon uutta oppia, sillä tällaisilla teillä en ole aiemmin kisannut. 

Huttunen valmistautui kisaan ajamalla Italiassa yhden päivän testirupeaman. Veronan alueen asfalttitiet ovat Kiuruveden kasvatille uusi tuttavuus, joten kisaan lähdetään varovaisin tavoittein. 

- Mitään paineita emme ota tässä kisassa, vaikka vastus on varmasti kova, sillä paikalliset kuljettajat tuntevat erikoiskokeet hyvin ja menevät täällä lujaa. Lähdemme ajamaan omaa ajoa ja katsotaan ensimmäisten pätkien jälkeen, miten korkealle se riittää. Kisassa ajetaan kolmen erikoiskokeen lenkki kolmeen kertaan, joten tuntuma varmasti paranee kisan edetessä.

Du Valli -rallissa ajetaan yhdeksän erikoiskoetta ja erikoiskoekilometrejä kertyy 84. Ralli alkaa lauantaina kello 9:25 ja viimeinen erikoiskoe ajetaan illalla kello 21:30. Jari Huttunen ja Mikko Lukka kilpailevat rallissa numerolla 21. 

Lisätietoja: 
www.jarihuttunenracing.fi
www.facebook.com/JariHuttunenRacing
www.twitter.com/HuttunenRacing

Kuva: Hyundai Motorsport 

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa