Facebook Twitter Email Pinterest

Pensaalle vaikeuksien kautta SM-avauksen pakkopisteet

17.01.2021 / JiiVee Korpela / Pensas Racing tiedotus

Rallin SM-sarjan kauden avaus Rovaniemen Arctic Lapland Rallyssä ei mennyt Jere Pensaalta edes lähelle sitä mitä laihialainen oli ennakkoon suunnitellut.

Vaikeudet alkoivat jo avauspäivän lenkillä perjantaina, eikä toinen kilpailupäivä ollut ensimmäistä helpompi. SM 4 -luokan seitsemäs tila toi Pensaalle ja kartturi Jouni Saarijärvelle pientä lohtua, kun jaossa oli korotetut SM-pisteet.

-Perjantaina viimeisellä erikoiskokeella autosta alkoi loppua veto, kun pätkää oli vielä puolet jäljellä. Vauhti hiipui koko ajan ja jarrutusten jälkeen vehje ei kiihtynyt kunnolla. Alkupätkällä oltiin tultu hyvää vauhtia ja olimme vain muutaman sekunnin päässä pohja-ajasta. Lopussa tuli heti 20 sekuntia tukkaan, selvitti luokan kolmantena yötauolle siirtynyt Pensas.

Huollossa epäiltiin vedon hiipumisen johtuvan jäätymisestä, mutta täyttä varmuutta siihen ei saatu. Lauantain lenkin tavoite oli ongelmien mahdollisesti jatkuessa säilyttää luokan kolmas sija.

-Päivän ensimmäisellä erikoiskokeella pystyimme hyvin pitämään paikkamme. Seuraavalla pätkällä levottomasti käyttäytynyt auton takapää lähti yllättäen alta ja pyörähdimme tiellä.

-Lumipenkkojen välissä ei heti löytynyt paikkaa missä kääntyä. Jouni nousi autosta varottamaan seuraavaa kilpailijaa. Kun sain auton oikeaan suuntaan tuli jo seuraava, joka ohitti meidät. Kesti hetken ennen kuin pääsimme nuotille ja päästimme vielä yhden kilpailijan ohi, murisi Pensas.

Rypemisen seurauksena kolmospaikka oli vaihtunut luokan seitsemänteen sijaan, joka jäi lopulliseksi sijoitukseksi.

-Kuudenteen sijaan oli matkaa 40 sekuntia. Vaikka kahdella viimeisellä pätkällä oli mittaa vielä reilut 60 kilometriä, ei heikossa hapessa olleella autolla kannattanut muuta kuin yrittää selvitä maaliin. Takana uhkaava oli reilun kahden minuutin päässä, tarkensi Pensas lopullisiksi jääneet asetelmat.

Pensas Racingin yleensä luotettavaksi osoittautunut kisapirssi Renault Megane menee tarkkaan syyniin ennen seuraavaa, Kouvolassa ajettavaa SM-osakilpailua.

-Auto laitetaan iskuun ja ajetaan testejä oikein kunnolla. Kouvolassa ei enää parane lahjoittaa pisteitä muille, Pensas kirkasti. 

Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa