Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Herrasella opettavainen MM-debyytti - SM-kausi jatkuu heti tulevana viikonloppuna Kouvolassa

03.03.2021 / Taneli Niinimäki / Toni Herrasen tiedotus

Rallin MM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin viime viikonloppuna historian ensimmäistä kertaa Rovaniemen ympäristön tutuilla Tunturirallin reiteillä. Rallin nuorin osallistuja oli vasta 17-vuotias Jäälistä kotoisin oleva Toni Herranen, jolle kyseessä oli uran ensimmäinen MM-ralli. 

Herrasesta tuli samalla Kalle Rovanperän jälkeen historian toiseksi nuorin suomalainen MM-ralliin osallistunut kilpailija. 

- Onhan se tietenkin hieno saavutus kiilata Kallen ja Jari-Matin väliin, vaikka eihän se oikeastaan mihinkään juuri vaikuta. Aika kiva nippelitieto kuitenkin, Herranen naurahtaa.

Herrasen MM-debyytti oli kuitenkin haasteellinen. Perjantaina nuorukainen pääsi kartanlukijansa Sebastian Virtasen kanssa lapiohommiin heti ensimmäisellä erikoiskokeella, kun Ford Fiesta lipsahti hankeen useaksi minuutiksi. 

- Heti muutama kilometriä lähdöstä auto hyppäsi vähän nypystä vinoon ja putosi irtolumelle. Seuraavaan tiukkaan kurviin ei ehditty enää jarruttamaan ajoissa ja jouduttiin tekemään vähän lumitöitä, Herranen kertasi avauspäivän tapahtumia.

Lauantaille suunnitelma oli löytää tasainen vauhti ja lähteä ajamaan takaa luokan kolmatta sijaa. Heti aamun ensimmäiselle erikoiskokeella vaihdelaatikko alkoi kuitenkin temppuilemaan, jonka seurauksena nelosvaihde oli kokonaan pois pelistä. Herrasen mukaan päivä sujui kuitenkin ajollisesti moitteitta.

- Lauantaina tultiin paikoin jopa ihan limitillä, mutta parilla erikoiskokeella myös vaihdelaatikko-ongelmat haittasi aika paljon menoa. Huoltotauon jälkeen pätkät oli jo aika huonossa kunnossa ja joutui vähän katsomaan renkaiden perään, mutta muuten ajollisesti päivä sujui melko hyvin.

Sunnuntain pätkille lähdettäessä eroa kolmanteen sijaan oli enää vajaa kymmenen sekuntia ja tämän Herranen myös komeasti nappasi nimiinsä. 

- Rallin viimeinen pätkä oli heittämällä paras tässä rallissa. Tultiin sen verran kovaa, että sillä vaihdemäärällä ei varmaan hirveästi paremmin pääse.

- Kisaviikonloppu ei ollut mikään helpoin, mutta ehdottomasti opettavainen. Omaan ajoon voi olla todella tyytyväinen varsinkin viimeisillä pätkillä. Nyt ollaan varmasti valmiimpia Kouvolaan, kun on hyvä ajorytmi päällä.

Ralli SM -kausi jatkuu Kouvolassa

GRX Hautomon tallissa ajavan Herrasen seuraava ralli on edessä jo heti tulevana viikonloppuna, kun Ralli SM -karavaani suunnistaa kohti Kouvolassa ajettavaa kauden toista osakilpailua. Tavoitteet on asetettu SM3-luokassa palkintokorokkeelle.

- Kyllä podiumista lähdetään taistelemaan. Siihen varmasti vauhti riittää, kunhan vaan kaikki osuu kohdalleen, Herranen toteaa.

Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa