Facebook Twitter Email Pinterest

Forsgrenin tavoitteet Kouvolassa eivät toteutuneet

09.03.2021 / Jani Seppälä / H-F Racing -tiedotus

Ralli SM:n kovatasoisessa SM3-luokassa tammikuussa Rovaniemellä viidenneksi ajanut Kim ”Henkka” Forsgren panosti paljon Kouvolan SM O.K. Auto-rallin valmisteluihin. Kilometrejä kerrytettiin niin kilpailemalla kuin treeniä ajamallakin. Kuljettajan oma tuntemus olikin luottavainen sen suhteen, että asiat ovat menneet eteenpäin niin ajamisen kuin nuotituksen suhteenkin.

Kouvolaan vierelle istui monella nopealla kuljettajalla vuosien varrella kartturina ollut Jarno Ottman, jonka kanssa nuotitusta ehdittiin ennen kilpailua jo harjoitella ja hyviä asioita poimia opiksi.

Kilpailu alkoi kuljettajan itseluottamuksen kannalta tyrmistyttävästi, puoli minuuttia tukkapöllyä Peugeot-kuljettajilta, joita oli ollut tarkoitus haastaa. Sama tahti jatkui seuraavallakin erikoiskokeella, jälleen puuttui sekunti kilometriltä vauhtia.

- Kaksi ekaa pätkää meni penkin alle, jo pelkissä risteyksissä tuli itselle mieleen, että mitä ihmettä mä tein just. Kun ei vaan onnistunut, niin ei onnistunut. Tuntemus oli että eväät on miltei syöty, mietiskeli Forsgren kilpailun alkua.

Huollon valmistamat eväät saivat kuitenkin vauhdin nousemaan. Kilpailun keskimmäinen lenkki tuli aikavertailuja tehtäessä selvästi paremmin, vain muutamia sekunteja oletetusti samoja sijoituksia tavoittelevia hitaammin. Kilpailun viimeiset kaksi erikoiskoetta olivat samat kuin aamulla ajetut kaksi ensimmäistä ek:ta. Pitkä lähes 30-kilometrinen viides ek tuli myös selvästi aamua paremmin, mutta korkeammat sijoitukset oli hävitty jo aiemmin päivällä, viimeinen ek tulisi ajaa vain varmasti läpi ja ottaa edes ne pisteet mitä on tulossa, tällä kertaa siis kahdeksas sija.

-Ärsyttää suuresti, varmasti vielä pitkäänkin. Kaikki muu onnistui lauantaina paitsi oma ajo. Siihen todellakin olen pettynyt. Kivikovassa luokassa huomaa heti kun joku osa-alue ei toimi. Se on vaan pelin henki, nyt tulos ei ollut sitä mitä lähdin hakemaan, soimasi kuljettaja itseään vielä pari päivää kilpailun jälkeenkin.

Oman epäonnistumisen vastapainoksi kuljettaja haluaa kuitenkin antaa isot kiitokset kokeneelle kartanlukijalle.

-Helpottaa omaa tekemistä kun on kokenut ammattilainen kyydissä. Jarno pyyteli ajoittain vauhtia värikkäästi, "runttaa sinne", kyytiä, muistaen myös ajoittain kehua että nyt tulee hienosti. Kohtuullisen vähäiselle nuottikokemukselleni erittäin tärkeää, sain palautetta, hyvää ja huonoa, kiitteli Forsgren.

SM-sarjassa nyt alkanut 2,5 kuukauden tauko tulee tarpeeseen, kun käytännössä viimeiset kaksi kuukautta oli pyhitetty pelkästään rallille. Tauon aikana on hyvä saada ajatuksia ja aikaa muullekin elämälle.

- Sunnuntaina käytiin vielä penkittämässä auto. Nyt varmaan täytyy ruveta kalustoa hiljalleen huoltamaan, mutta ihan joka ilta en aio tallilla aikaa viettää, se on varma. Surkean talvikauden jälkeen ei oikein ole kummoinen fiilis lähteä kesälle, mutta jotain se on varmaan yritettävä, innostuvathan lehmätkin kesälaitumille pääsystä joka vuosi, pohtii Henkka lopuksi luokkansa pisteissä kuudentena kesäkauteen siirtymistä. 

SM-sarja jatkuu toukokuun viimeisenä viikonloppuna Länsirannikon Rallilla, jonka keskuspaikkana toimii Lieto. 

Kuva: Meritapix

Pisteet top 5

1. Juha Salo / Mikko Markkula 43 pistettä Karkkilan UA (R5)
2. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 41 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 32 pistettä NHD (R5)
4. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 29 pistettä MäntsMK (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 28 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) Järjestäjä avoin
6) 1.-2.10. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa