Teemu Asunmaa hakemaan kauden toista SM1-luokan voittoaan Länsirannikon Ralliin
Teemu Asunmaa lähtee Rallin SM-sarjan SM1-luokan pistetaulukon toisena 28.-29.5. ajettavaan SM Mad-Croc Länsirannikon Ralliin. Testikilometrejä Asunmaa on hakenut monipuolisesti niin Suomesta kuin ulkomailtakin.
Teemu Asunmaa, 34, kartanlukijansa Marko Salmisen, 42, kanssa, ovat mukana 28.-29.5. ajettavassa SM Mad-Croc Länsirannikon Rallissa. Asunmaa lähtee SM-sarjan kesäkauden avaavaan osakilpailuun selvällä tavoitteella.
-Hyvällä fiiliksellä lähdetään. Länsirannikon Rallin suunnilla on aina ollut hienot ja hyväkuntoiset tiet. Voittoa lähdetään hakemaan.
Perjantaina ajettavat kolme kestopäällysteistä erikoiskoetta ja yhteensä 23,8 erikoiskoekilometriä ovat SM-sarjassa harvinaisia. Tuntumaa on haettu asfalttitesteillä.
-On meillä jonkun verran kokemusta asfaltilla ajamisesta. Ajettiin pienet asfalttitestit alkuviikosta jotta saadaan hienosäädettyä autoa, vaikka mitään ihmeellisiä muutoksia ei tehty kun sorasäädöillä kuitenkin mennään koko kilpailun ajan. Onhan se aina erilaista ajaa kestopäällysteellä, ja se saattaa muodostua jopa ratkaisevaksi tekijäksi. Kuitenkin vieraampi pinta kyseessä ja erot voivat olla isoja, kun taas soraosuuksilla ajetaan niin tiiviisti että erojen kiinni ottaminen voi olla hankalaa.
Asunmaa on hakenut testikilometrejä myös neljän erikoiskokeen mittaisesta Rengas Turku-Rallista sekä Liettuassa Skodan Rally2 Kit-autoa testaamalla.
-Salossa ajettiin lyhyt neljän pätkän Rengas Turku-ralli, jossa sijoituttiin toiseksi. Tarkoituksena oli ottaa vähän tuntumaa paikallisiin teihin. Lisäksi ajettiin Liettuassa ensitestit Rally2 Kit-autolla sekä paikallinen kilpailu nolla-autona. Länsirannikon Ralli onkin kolmas kilpailuviikonloppu putkeen. Mukava lähteä, kun on ajettu paljon.
SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli ajetaan 28.-29.5. Liedossa sekä ympäryskunnissa. Perjantaina ajetaan kolme erikoiskoetta ja 23,82 erikoiskoekilometriä ja lauantaina kymmenen erikoiskoetta ja 78,33 erikoiskoekilometriä. Kilpailun kokonaispituus on 101,61 kilometriä. Kilpailu käynnistyy perjantaina kello 19:01 ja päättyy lauantaina kello 17:45 maaliin Avantiin, Lietoon. Kilpailu ajetaan ilman yleisöä viimeisimpiä koronavirusrajoituksia noudattaen.
SM Mad-Croc Länsirannikon Rallin aikataulu:
Perjantai 28.5.
19:01 |
Lähtö |
Avanti, Lieto |
19:40 |
EK 1 – Halisoja |
7,50 km |
20:06 |
EK 2 – Ohensaari |
9,49 km |
20:40 |
EK 3 – Hujala |
6,29 km |
21:33 |
Yötauko |
Avanti, Lieto |
Lauantai 29.5.
07:45 |
Lähtö |
Avanti, Lieto |
08:31 |
EK 4 – Vintala |
6,42 km |
08:52 |
EK 5 – Mahlio |
8,13 km |
09:17 |
EK 6 – Saukonoja |
14,21 km |
10:25 |
Huolto |
Avanti, Lieto |
11:41 |
EK 7 – Vanha Karuna 1 |
5,15 km |
12:10 |
EK 8 – Pöylä 1 |
13,40 km |
12:52 |
EK 9 – Juntola 1 |
5,27 km |
13:27 |
Huolto |
Avanti, Lieto |
15:14 |
EK 10 – Vanha Karuna 2 |
5,15 km |
15:41 |
EK 11 – Pöylä 2 |
13,40 km |
16:25 |
EK 12 – Juntola 2 |
5,27 km |
17:13 |
EK 13 – Avanti |
1,93 km |
17:45 |
Maali |
Avanti, Lieto |
SM1-luokan pistetilanne 2/6 osakilpailun jälkeen:
1. |
Juha Salo |
43,0 pts |
2. |
Teemu Asunmaa |
41,0 pts |
3. |
Emil Lindholm |
32,0 pts |
4. |
Mikko Heikkilä |
29,0 pts |
5. |
Riku Tahko |
28,0 pts |
Kuva: Toni Ruotsalainen / Loudlife Media