Facebook Twitter Email Pinterest

Veeti Pulkkisen tavoitteena pysyä mitalivauhdissa

14.06.2021 / Ralli SM / Viestintä

Nuorten SM:n kolmosina Pohjanmaa Ralliin starttaa LakUA:n kaksikko Veeti Pulkkinen - Ralf Leskelä Ford Fiesta 1,6:lla.

Kauden avauksessa Kouvolassa vaikeissa olosuhteissa tuli kolmossija ja Liedosta matkaan kesän avauksesta tarttui neljäs sija, tasaisuus on siis ollut vahvasti läsnä suorituksissa. 
 
- Länsirannikon Ralli meni Ihan hyvin siihen nähden miten vähän päästiin treenaamaan ja saatiin sieltä hyvät pisteet sarjaa ajatellen.
Uskon että vielä on mahdollista parantaa, nyt on vähän enemmän päästy ajamaan ja käymme vielä ajamassa testiä ennen Pohjanmaata.
 
- Autoa on tässä lyhyellä kolmen viikon tauolla huollettu ja miehistökin on iskussa.  
Aiempaa kokemusta Pohjanmaalta on jonkin verran, kahdesti olen ajanut Pohjanmaa Rallin. Viime vuonna keskeytimme tekniseen vikaan, jos tänä vuonna olisi parempi tuuri, toivoo Veeti Pulkkinen.

Hyvän alkukauden osalta nälkää on tavoitella edelleen loppukauden osalta hyviä sijoituksia ja pysyä mitalivauhdissa. Ensi tammikuussa 18 täyttävän kuljettajan tavoite on selkeä.
 
-Olen tämän kauden tavoitteessa tällä hetkellä. Tavoite on kolmen parhaan sakkiin SM-taistossa ja Pohjanmaalle lähdetään ajamaan kolmen sakkiin. 
 
- Hyvät pisteet, sekä hyvä ja hauska kisa, siinä on meidän toivomukset Pohjanmaalla.
Kaksipäiväinen ralli on minun mielestä mukavampi perinteiseen yksipäiväiseen verrattuna, kun voi perjantain jälkeen mietiskellä mitä voi parantaa ja muutenkin on mukavaa kun ralli ei ole vain päivän rykäisy, mietiskelee Pulkkinen ytimekkäästi. 
 
Kuva: Marko Kyöstilä / AKK

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa