Facebook Twitter Email Pinterest

Jooa Iivari lähtee Pohjanmaalle ajamaan voitosta

17.06.2021 / Jani Seppälä

Nuorten SM-sarjassa Korpilahden UA:ta edustava kaksikko Jooa Iivari - Mika Rampanen lähtevät SM Pohjanmaa Ralliin täynnä taistelutahtoa. Länsirannikon Rallissa voittokamppailu katkesi haaveriin kilpailun toiseksi viimeisellä erikoiskokeella.

Kaksikon Ford Fiestan osuttua mutkassa oikaisuesteeseen, sai auto ohjaukseen vaurioita ja suistui seuraavassa mutkassa tieltä ulos ja nurin. Avauskilpailusta Kouvolasta talvelta oli alla voitto, joten kesäkauteen pistejohtajana startanneen Jooa Iivarin menestyskilpi sai kolhun.
 
-Länsirannikon kisa sujui vauhdillisesti ihan hyvin, mutta oikaisueste ei antanut periksi, sen myötä saatiin kotiintuomisiksi peltitöitä, kertaa Iivari kolmen viikon takaisia tapahtumia.
 
Kilpailun jäätyä kesken, putosi parivaljakko pistetilanteessa johtopaikalta neljänneksi. Pistetilastoa on tarkoitus lähteä Pohjanmaalla kohottamaan vauhdikkaasti.
 
- Ajamisessa on aina parantamisen varaa, mutta kyllä Pohjanmaalle lähdetään voitosta ajamaan. Tiestössä ei kyllä varmasti ole meidän autokunnalle mitään tuttua, ei ole lakeuksilla juurikaan vierailtu, pohtii Iivari.
 
Vajaan kolmen viikon aikana osakilpailujen välissä on ehditty paljonkin. Auton peltityöt ottivat tietenkin oman aikansa, mutta testaamaan ja kilpailemaankin on jo ehditty.
 
- Auto on kunnossa, Mäntyharjulla ajettiin testiä ja Korpilahdella kotikisassa ajettiin luokkavoittoon isän kanssa.
Itselläni on tässä hieman toipilasaika päällä kun pari viikkoa sitten onnistuin mönkijän kanssa telomaan itselleni kylkiluuhun murtuman. Ei se rallin ajamista kuitenkaan enää haittaa, kertoo Jooa vauhdikkaista viime viikoista.
 
- Kauden tavoitteista ollaan nyt hieman perässä kun Pohjanmaalta ei saatu pisteitä, nyt ei nollakisoihin enää ole varaa, olkoon tuo se meidän huonoin kisa. Neljä parasta kisaa viidestä lasketaan.
Perjantaina ajetaan ranteet lämpöiseksi lauantaille, suunnittelee 16-vuotias Jooa Iivari päättäväisesti.
 
Seinäjoen osakilpailussa ajetaan perjantaina illalla kaksi erikoiskoetta, joille mittaa kertyy vajaat 33 kilometriä. Lauantaina ajetaan kuusi erikoiskoetta joille mittaa on saatu 89 kilometriä, ranteet varmasti pysyvät siis lämpiminä läpi viikonlopun. 
 
Autokunta kilpailee Pohjanmaa Rallissa numerolla 74, kilpailua voi seurata Ralli SM:n nettisivulta löytyvien linkkien kautta, joista löytyy niin erikoiskoeaikoja, väliaikoja kuin GPS-seurantaakin.
 
Ralli SM ja Pohjanmaa Ralli sosiaalisen median sivustot myös seuraavat kilpailua aktiivisesti ja moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalla tulee kattavaa live-lähetystä molempina päivinä.
 
Kuva: Toni Ollikainen / AKK

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa