Facebook Twitter Email Pinterest

Roope Korhoselle vakuuttava voitto SM3 -luokassa

16.08.2021 / Jani "Sutipro" Salonen

Lahden seudun tiet tarjosivat haastavan viikonlopun Laukaalaiselle Roope Korhoselle, joka ajoi uransa ensimmäiseen voittoon rallin SM3 -luokassa,

- Äärimmäisen hienolta tuntuu, kun tästä on jo pitkään unelmoinut, toteaa nuori mies tyytyväisenä tuloksestaan.

Tavoitteet kilpailulle oli aseteltu korkealle ja kovatasoisessa seurassa paremmuutta lähdettiin ratkomaan voitto mielessä. Perjantain avaus oli kuitenkin hieman takkuinen ja Korhonen yllättyi vahdistaan, tai pikemminkin sen puutteesta. Muutamat liipit ja pieni virhe rokotti kelloa armottomasti, jonka jälkeen kävi selväksi miten ajon kanssa tulee edetä. Mies tuumasi, ettei muistanutkaan miten kovaa täällä tulee ajaa.

Toiseen kisapäivään lähdettiinkin kohtuullisista asetelmista. Korhonen piti hallussaan luokan kolmatta sijaa ja se vaihtui aamun ensimmäisellä erikoiskokeella johtopaikaksi Henri Hokkalan päätettyä kisansa tekniikkaongelmiin,

- Päätettiin iskeä aamupäivän lenkillä ja siinä onnistuttiin tosi hyvin. Se oli myös strateginen valinta, sillä ajattelimme päivähuollon jälkeisten pätkien tarjoavan esiin nousseita kiviä ja huonokuntoista tietä. Näin lähdettiin rakentamaan pientä hölläilyn varaa iltapäivään.

Korhonen ei päivän aikana enää johtopaikastaan suostunut luopumaan. Mies tykitti pohja-ajat päivän kuudesta erikoiskokeesta neljälle ja kasvatti lopulta voittomarginaalin liki puoleen minuuttiin toiseksi tulleeseen Kristian Niemiseen.

Lahdesta ajetun voiton turvin Korhonen nousi myös SM3 -luokan pisteissä piikki paikalle. Sen johdosta mies ilmoittaa lähtevänsä hakemaan kauden päättävästä osakilpailusta mestaruutta, sillä se olisi paras tapa kiittää yhteistyökumppaneita ja huoltoa kuluneesta kaudesta. Ilman heitä ei suomenmestaruutta tavoiteltaisi! 

Kuva: Jani "Sutipro" Salonen

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 34 pistettä NHD (R5)
2. Egon Kaur / Silver Simm 25 pistettä (R5)
3. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 20 pistettä MäntsMK (R5)
4. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 16 pistettä PR-Racing (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 13 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Länsirannikon Ralli, Varsinais-Suomi
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa