Facebook Twitter Email Pinterest

Pajari uuden äärellä Kokkolan SM-ralliin

22.09.2021 / Sami Pajari Media / Jani Seppälä

Tänä vuonna niin JWRC kuin ERC-sarjassakin kilpaillut Sami Pajari on tulevana viikonloppuna uuden äärellä. Kokkolan Urheiluautoilijoiden 60v. Juhlarallissa 19-vuotiaalla lahtelaisella on edessään ensikosketus nelivetokalustoon kilpailussa. Ajokkina toimii KMS Racingin Ford Fiesta Rally3 ja kartanlukijana toimii Enni Mälkönen, jonka kartturoimana Pajari on tänä vuonna kahdesti ajanut voittoisasti, Rovaniemen MM-rallissa sekä Puolan ERC-kilpailussa.

Pitkän uran autourheilussa tehnyt Arto Kumpumäki poikansa Jussin kanssa on KMS Racingin kautta ollut yksi merkittävimpiä nuorten kuljettajien esille nousun mahdollistajia viime vuosina. Toistakymmentä vuotta M-Sportin virallisena kumppanina on luonut vahvat puitteet Fordien parissa, sekä näköalan läheltä lupaaviin kuljettajiin.

- Kesän loppupuolella alkoi mielessämme siintää ajatus josko Samin kanssa tällaista nelivetoisella ajamista saataisiin toteutumaan. Kuljettajan vauhtipotentiaalihan on kaikilla lajin parissa tiedossa, joten mielenkiinnolla odotamme minkälaista vauhtia Kokkolassa nähdään, toteaa Jussi Kumpumäki.

Kahden ulkomailla ajettavan sarjan kiertämisessä kiireinen Pajari tavoitettiin kisaviikon alussa Italiasta maineikkaasta Vittorio Canevan ajokoulusta. JWRC:n ja ERC:n loppuratkaisut ajetaan asfaltilla ja vaikka vauhti on kauden mittaan ollut asfaltilla hyvää, on siinä kuitenkin vielä parantamisen varaa ja siihen pyritään hyödyntämään kaikki keinot. Kokkolassa mennään kuitenkin soralla ja kuljettaja odottaa kisaa jo kovasti.

- Kokkolan kisaa odotetaan jo kovasti. Olemme päässeet ajamaan Ford Fiesta Rally3:lla hyvän määrän testiä ja alustapuolella on kokeiltu monia säätöjä. Hyvä luotto on sen myötä lähteä kilpailuun. KMS:n kanssa on yhteistyö aina pelannut mainiosti ja olen valtavan kiitollinen tästä upeasta mahdollisuudesta heidän kanssaan, kertoo Pajari luottavaisena ja kiitollisena.

Nuoresta iästään huolimatta, on Pajari ennättänyt vuosien aikana ajaa monenlaisilla autoilla, myös usean eri tason nelivetoisilla, mutta kuinka kuljettaja vertaa eri ajokkeja keskenään.

- Kyllähän neliveto tietysti tuo pitoa, se on aivan selvää. Tehoa ei Rally3:ssa ole paljoa enempää kuin tutussa Rally4:ssa, vääntöä kyllä on enemmän, painoa lienee nelivedon myötä 150 kiloa enemmän, joustoa on enemmän ja takapää tuntuu paremmalta.

Subaruihin ja Mitsubisheihin verrattuna taasen tehoissa annettavaa tasoitusta korreloidaan keveydellä, mutkat mennään kovempaa. Joten tiestölläkin on merkityksensä kun näitä autoja vertaillaan keskenään, siksi ennakkoon on vaikea arvioida kisavauhtia suhteessa muihin. On minulla oma arvioni ennakkoon, mutta katsotaan kilpailun jälkeen toteutuiko se, kertoo Pajari arvoituksellisesti.

Lauantaina ja sunnuntaina ajettavassa Kokkolan UA 60v. Juhlarallissa ajetaan 10 erikoiskoetta joiden yhteispituus on 128 kilometriä. Matkaan lähdetään lauantaina klo 15:45 Hotelli Kaarlen edustalta, maaliin saavutaan Kokkolan kauppatorille sunnuntaina noin klo 13:45 aikaan.

Sami Pajari verkossa: 

WWW: https://www.samipajari.com/ 
Facebook: https://www.facebook.com/samipajariofficial 
Instagram: https://www.instagram.com/samipajariofficial/ 
Twitter: https://twitter.com/samipajari 

Kuva: M-Sport

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 34 pistettä NHD (R5)
2. Egon Kaur / Silver Simm 25 pistettä (R5)
3. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 20 pistettä MäntsMK (R5)
4. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 16 pistettä PR-Racing (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 13 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Länsirannikon Ralli, Varsinais-Suomi
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa