Facebook Twitter Email Pinterest

Korvolan autokunnalla dramaattinen valmistautuminen Kokkolaan

23.09.2021 / Ralli SM / Viestintä

Kokkolan UA:n 60v. Juhlaralli on saamassa monissa luokissa jännittävät loppuhuipennukset aikaan, näin tapahtuu myös RSJM-sarjassa, kun päätöskisaan startatessa mestaruus on juniorien osalta kahden autokunnan saavutettavissa.
 
RSJM1-luokassa vakuuttavan kauden ajanut EPUA:n kaksikko Mika Korvola - Miika Saari Honda Civicillä on ottanut kauden aikana kolme luokkavoittoa ja yhden kakkostilan. Sen myötä Kokkolaan startataan sarjan johdossa 13 pistettä Riku Koskea edellä. Neljä parasta kilpailua viidestä lasketaan pisteisiin, tämän myötä Korvolan autokunta lähtee parantamaan Pohjanmaa Rallista kesäkuussa tullutta kakkostilaa, voiton myötä Korvola voisi kohottaa pistesaldoaan neljällä pisteellä.
 
Samalla kuitenkin RSJM4-luokassa ajava Riku Koski voi voitolla saada 18 pistettä lisää, kun tilillä on yksi keskeytys.Tämä tarkoittaisi Korvola - Saari kaksikolle mestaruushaaveiden vaihtumista hopeaan. Hopea on vähintäänkin varma, sitä ei kukaan vie.
 
- Tämä on tilanne ja sen kanssa pitää elää. Kisan pitää onnistua molemmilla ja mestaruus sekä oman luokan voitto on varmasti molempien tavoite. Helpolla se ei kummallekaan tule. Kenties Rikulla on siinä mielessä paineet ja panosta enemmän, että huonon tuurin osuessa hän saattaa tippua mitaleilta kokonaan.Hopeakaan ei ole häpeä näin tasaisessa ja kovassa porukassa, se on syytä muistaa, mutta kyllä me mestaruutta lähdemme edelleen tavoittelemaan, mikäli miehet ja auto on kunnossa kommentoi Korvolan autokunta arvoituksellisesti.
 
Lauantain kuudesta erikoiskokeesta valtaosa ajetaan pimeällä, sunnuntaille jää kolme valoisalla ajettavaa erikoiskoetta. Lisävalot on siis syytä pyyhkiä pölystä ja asentaa keulalle. 
 
- Pimeällä ajo on kaikille sama, mutta olemme kyllä siitä tykänneet. Kartturin näkökulmasta se tuntuu jopa mielekkäämmältä. Siinä korostuu nuoren kuljettajan terävä katse, toista se on meillä "vanhoilla paarmoilla". Tilannetta helpottaisi vielä lisää jos olisi hehkulamppujen tilalla kunnon lisävalot ja maa valkeana, veistelee kartanlukijana toimiva Miika Saari. 
 
Sarjakauden päätökseen on valmistauduttu ajamalla kotinurkilla Isokyrön RATI-rallin luokkavoitto, mutta myös pienet testit on ehditty ajaa. 
 
- Valoja käytiin kokeilemassa ja todettiin että kyllä sieltä jotain valoa pimeyteen tulee. Koitettiin jopa kelmeää valaistusta hieman suunnata. Jobi toi myös siinä samalla postia. Hondan kone sanoi morjens ja tässä on nyt tunteja ja minuutteja ynnätty että mahdetaanko ennättää mukaan. Jos ei päivässä tunnit riitä niin otetaan öistä lisää, kertoo Korvolan autokunta dramaattisista käänteistä.
 
Riku Kosken autokunnalle meidän piti pieniä jekkuja jälleen suunnitella, mutta tällä kertaa ei rehellisesti olla ehditty suunnitella mitään, sen verran on moottorihommat ottaneet osansa, kertoo Korvola. 
 
Kuva: Marko Kyöstilä / AKK

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 34 pistettä NHD (R5)
2. Egon Kaur / Silver Simm 25 pistettä (R5)
3. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 20 pistettä MäntsMK (R5)
4. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 16 pistettä PR-Racing (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 13 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Länsirannikon Ralli, Varsinais-Suomi
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa