Facebook Twitter Email Pinterest

Korvola taisteli, tuloksena hopeaa

28.09.2021 / Ralli SM / Viestintä

EPUA:n vauhdikas kaksikko Mika Korvola - Miika Saari starttasivat Kokkolan UA:n 60v. Juhlaralliin lauantaina varmoina Rallin Suomen Juniorimestaruusmitalisteina, vähintään hopea olisi tulossa. Mestaruuteen olisi vaadittu että Riku Koski ei voita luokkaansa RSJM4-luokassa ja samalla Korvolan autokunnan pitäisi voittaa oma RSJM1-luokkansa.  

Kilpailun avauspäivä sisälsi kuusi erikoiskoetta, joista juniorit ajoivat ison osan pimeällä. Kilpailun alku ei sujunut aivan parhaalla tavalla. Autossa oli jarrujen kanssa ongelmaa ja pari kilpakumppania onnistui parin ek:n verran pysyttelemään edellä, kolmannella erikoiskokeella Korvola - Saari kaksikko siirtyi luokan johtoon, eikä siitä enää kilpailun aikana luopunut.
 
- Kilpailun alku ei oikein onnistunut kun jarruissa oli niin paljon ilmaa. Täytyi kisaa edeltävänä iltana vaihtaa jarruletkuja kun havaittiin niissä vikaa. Suorilla vähän pumpattiin aina jarrua että oli sitten mutkissa jarruja. Pimeällä ajo menikin aivan hyvin ja sitähän olisi voinut ajaa vielä enemmänkin. Sunnuntaina tultiin sitten jo aika varmasti ilman minkäänlaisia riskejä, tiedettiin sekin jo että Riku sen mestaruuden vie, kertasi Korvola kilpailun tapahtumia.
 
Kahden kovan kilpailijan ja kaveruksen mestaruuskamppailu kääntyi siis lopulta yhdellä pisteellä Riku Koskelle. Kun loppupisteisiin laskettiin viidestä kilpailusta neljä parasta, oli molemmilla plakkarissa neljä voittoa. Tässä kohtaa ratkaisevaksi muodostui luokan lähtijämääristä jaettavat pisteet, joita on kauden mittaan Korvolan luokassa ollut vähemmän. Kuljettajat eivät siis omaa osuuttaan olisi voineet juurikaan paremmin suorittaa.
 
Palataanpa vielä kuitenkin kilpailua edeltäviin hetkiin, niissä kun oli pieniä kaoottisiakin hetkiä, mutta lopulta sitkeys palkittiin.
 
- No siis kisahan meni aivan hyvin kun voitto tuli. Viikolla oli nyt ongelmia auton kanssa ja aika viime hetkeen sen valmistuminen meni. Oli ongelmia nesteen pysymisessä moottorissa, mutta lopulta sekin saatiin korjattua onneksi. Aina on autoa niin huollettu että sillä maaliin pääsisi ja eipä se vieläkään ole reitille jättänyt, kertoo Mika Korvola huoltamisen tärkeydestä.
 
Kokonaisuutena Korvolan kausi on ollut vakuuttava, kaikkiaan seitsemän rallia, joista kuudessa tuli luokkavoitto ja yhdessä voitto jäi 2,6 sekunnin päähän.
 
- Ei hopea ole häpeä vaikka se nyt vähän harmittaa. Kausihan meni muuten tosi hyvin ja ei voi olla kuin tyytyväInen koko kauteen. Pohjanmaan kisan ensimmäinen pätkä harmittaa vieläkin ja se että sieltä tuli kisasta toinen tila. No, tämä on rallia ja olisihan se voinut metsäänkin mennä monesti mutta maaliin selvittiin aina. 
 
- Kosken Rikun kanssa oli hyvää vääntöä koko kauden sarjan kärkipaikasta. Rikulle soittelin kilpailua edeltävällä viikolla ja tarinoitiin varmasti tunnin verran puhelimessa. Jossain kohtaa puhelua Riku totesi ettei aina tarvitse voittaa, johon tuumasin että se pitää sinun Riku sitten muistaa Kokkolassa, mutta kaikesta päätellen ei hän sitä muistanut, naurahtaa Korvola lopuksi. 
 
Kuva: Sini Sulkakoski / AKK

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 34 pistettä NHD (R5)
2. Egon Kaur / Silver Simm 25 pistettä (R5)
3. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 20 pistettä MäntsMK (R5)
4. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 16 pistettä PR-Racing (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 13 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Länsirannikon Ralli, Varsinais-Suomi
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa