Asunmaa takaa-ajoasemasta Tunturi-rallin päätöspäivään
Teemu Asunmaa on Arctic Lapland Rallyn ensimmäisen ajopäivän jälkeen SM1-luokassa toisena. Eroa kärkeen on 10,8 sekuntia. Rallin toisena ajopäivänä lauantaina ajetaan 135,16 erikoiskoekilometriä.
Teemu Asunmaa, 34, kartanlukijansa Ville Mannisenmäen, 26, kanssa, ovat SM-rallikauden avanneessa Arctic Lapland Rallyssä toisena. Ensimmäisen ajopäivä ja 87,64 erikoiskoekilometrin järkeen Asunmaan ero kärkeen on 10,8 sekuntia.
Aamun lenkki sisälsi kaksi erikoiskoetta. Ensimmäisellä, reilu 22 kilometriä pitkällä Aittamäellä, Asunmaa oli kolmas. Toisella, lyhyellä Mäntyvaaran yleisö-erikoiskokeella Asunmaa oli toiseksi nopein ollen huoltoon tultaessa yleiskilpailussa toinen.
-Ensimmäinen erikoiskoe ei mennyt suunnitelmien mukaan, liukasta oli varsinkin kylätien osuudella. Auton säädöt eivät ihan sopineet tälle erikoiskokeelle, mutta muiden erikoiskokeiden pitäisi olla tieltään erilaisia. Muutoin pätkät olivat hyvässä kunnossa ja on mukava laskea menemään.
Illan pimeässä ajetulla lenkillä Asunmaa oli kahdella metsäerikoiskokeella, Kaihuavaaralla ja Siikakämällä toinen. Päivän päätti Mäntyvaaran raviradan ympäristössä toistamiseen ajettu erikoiskoe, jolla Asunmaa oli jaetulla kolmannella sijalla. Yötauolle mentäessä Asunmaa on yleiskilpailun toinen, vain 10,8 sekuntia kärjestä.
-Olosuhteet olivat muuttuneet nuotituksen jälkeen ja irtolunta oli jonkin verran reitillä. Oma suorittaminenkaan ei ollut aivan siellä, missä toivoin. Vähän jäi harmittamaan, mutta ero kärkeen on kirittävissä.
Perinteinen Tunturi-ralli jatkuu lauantaina viidellä erikoiskokeella sekä reilulla 135 erikoiskokeella. Asunmaan taktiikka päätöspäivälle on selvä.
-Koitetaan parantaa huomiselle. Ei muuta kuin kaasua pohjaan heti aamusta ja katsotaan maalissa missä ollaan.
Arctic Lapland Rally viimeinen kilpailupäivä käynnistyy lauantaina 15.1. kello 09:53. Lauantaina ajetaan viisi erikoiskoetta ja 135,16 erikoiskoekilometriä. Kilpailu päättyy kello 20:10 Lordin aukiolle Rovaniemelle. Kilpailua voi seurata YouTube-livelähetyksen kautta sekä RalliSM:n verkkosivuilta.
Yleiskilpailun tilanne 5/10 erikoiskokeen jälkeen:
Emil Lindholm |
45:22,3 |
|
Skoda Fabia Rally2 Evo |
Teemu Asunmaa |
45:33,1 |
+10,8 |
Skoda Fabia Rally2 Evo |
Mikko Heikkilä |
46:06,9 |
+44,6 |
Skoda Fabia Rally2 Evo |
Egon Kaur |
46:13,9 |
+51,6 |
Volkswagen Polo GTI R5 |
Aleksi Röyhkiö |
46:52,5 |
+1:30,2 |
Volkswagen Polo GTI R5 |
Erikoiskokeiden tulokset perjantai:
EK1 – Aittajärvi – 22,69 km
1. |
Emil Lindholm |
10:48,8 |
|
Skoda Fabia Rally2 Evo |
2. |
Juha Salo |
10:59,9 |
+11,1 |
Skoda Fabia Rally2 Evo |
3. |
Teemu Asunmaa |
11:02,8 |
+14,0 |
Skoda Fabia Rally2 Evo |
4. |
Eerik Pietarinen |
11:05,1 |
+16,3 |
Volkswagen Polo GTI R5 |
5. |
Mikko Heikkilä |
11:12,6 |
+23,8 |
Skoda Fabia Rally2 Evo |
EK2 – Mäntyvaara 1 – 3,50 km
1. |
Eerik Pietarinen |
2:48,8 |
|
Volkswagen Polo GTI R5 |
2. |
Teemu Asunmaa |
2:49,4 |
+0,6 |
Skoda Fabia Rally2 Evo |
3. |
Emil Lindholm |
2:50,3 |
+1,5 |
Skoda Fabia Rally2 Evo |
4. |
Mikko Heikkilä |
2:50,5 |
+1,7 |
Skoda Fabia Rally2 Evo |
5. |
Aleksi Röyhkiö |
Aleksi Röyhkiö |
+4,9 |
Volkswagen Polo GTI R5 |
EK3 – Kaihuavaara – 27,93 km
1. |
Emil Lindholm |
14:33,8 |
|
Skoda Fabia Rally2 Evo |
2. |
Teemu Asunmaa |
14:38,4 |
+4,6 |
Skoda Fabia Rally2 Evo |
3. |
Egon Kaur |
14:44,7 |
+10,9 |
Volkswagen Polo GTI R5 |
4. |
Eerik Pietarinen |
14:49,9 |
+16,1 |
Volkswagen Polo GTI R5 |
5. |
Juha Salo |
14:56,1 |
+22,3 |
Skoda Fabia Rally2 Evo |
EK4 – Siikakämä – 30,02 km
1. |
Emil Lindholm |
14:00,5 |
|
Skoda Fabia Rally2 Evo |
2. |
Teemu Asunmaa |
14:07,6 |
+7,1 |
Skoda Fabia Rally2 Evo |
3. |
Mikko Heikkilä |
14:11,6 |
+11,1 |
Skoda Fabia Rally2 Evo |
4. |
Egon Kaur |
14:18,3 |
+17,8 |
Volkswagen Polo GTI R5 |
5. |
Riku Tahko |
14:32,5 |
+32,0 |
Hyundai i20 R5 |
EK5 – Mäntyvaara 2 – 3,50 km
1. |
Juha Salo |
2:52,9 |
|
Skoda Fabia Rally2 Evo |
2. |
Aleksi Röyhkiö |
2:54,2 |
+1,3 |
Volkswagen Polo GTI R5 |
3. |
Teemu Asunmaa |
2:54,9 |
+2,0 |
Skoda Fabia Rally2 Evo |
3. |
Mikko Heikkilä |
2:54,9 |
+2,0 |
Skoda Fabia Rally2 Evo |
5. |
Roland Murakas |
2:56,4 |
+3,5 |
Ford Fiesta Rally2 |
Arctic Lapland Rallyn aikataulu:
Lauantai 15.1.
09:53 |
EK 6 – Ahmavaara |
44,56 km |
11:46 |
EK 7 – Ounasvaara |
1,65 km |
14:59 |
EK 8 – Heinunkierto |
24,96 km |
16:22 |
EK 9 – Sarriojärvi |
32,48 km |
17:55 |
EK 10 – Ristilampi |
31,51 km |
20:10 |
Kilpailun maali |
Lordin Aukio, Rovaniemi
|
Kuva: Hannu Rainamo