Facebook Twitter Email Pinterest

Konsta Saariselle onnistuminen Tunturirallissa

16.01.2022 / Jarno Saari

Viime vuonna SM-tasolla debytoinut 17-vuotias Konsta Saarinen onnistui ajamaan hyvän ja ehjän suorituksen viikonloppuna Rovaniemen ympäristössä ajetussa Arctic Lapland Rallissa.

PR-Racingia edustava Saarinen ja kartanlukija Joni Mäkelä suoriutuivat ilman virheitä, uusi kalusto pelasi ja maalissa palkintona oli SM4-luokan neljäs sija.

Orivedellä majaansa pitävä Konsta Motorsport -tiimi hankki tälle kaudelle Ford Fiesta R2T -kilpurin, jolla siirryttiin SM-sarjassa luokkaa ylemmäksi. Muutakin uutta oli edessä, kun kauden ensimmäinen ralli koitti.

- Tulos oli jopa parempi kuin osasimme odottaa uudella autolla ja uudessa luokassa. Kisan alussa pätkäajat olivat 6-8 sijojen tienoilla, lopussa pääsimme nousemaan, kun pari kilpakumppania jäi reitin varteen, Konsta Saarinen selvitti.

- Päätimme jo ennakolta, että teemme tähän kisaan täysin uudet nuotit, vaikka osa reitistä oli tuttua viime talvelta. Silloin kyseessä oli Konstan ensimmäinen nuottikisa, joten nuotit ovat sen jälkeen kehittyneet tosi paljon, kartturi Joni Mäkelä kertoili.

Kansan suussa edelleen Tunturirallina tunnettu kauden avauskilpailu on sarjan pisin ja vaativin. Sieltä menestyjät saavat myös korotetut sarjapisteet.

- Luokan voittovauhtiin meillä ei ole vielä eväitä, joka johtuu pääasiassa kalustosta. Meidän auto on edellistä sukupolvea verrattuna muuhun kärkiryhmään. Ainakin näillä teillä ero suorituskyvyssä oli varsin suuri, Konsta totesi.

Ralli SM -kauden toinen osakilpailu koittaa 4.-5. helmikuuta Riihimäellä.

Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa