Facebook Twitter Email Pinterest

TGS:n kuljettajat hurjassa loppuhetkien voittotaistelussa - Lindholm Tunturirallin valtias

16.01.2022 / Patrick Rupponen / TGS Worldwide -tiedotus

Ralli SM-sarjan kauden 2022 avauspisteet jaettiin viikonloppuna Rovaniemellä perinteikkäässä Arctic Lapland Rallyssa. Kilpailusta muodostui todellinen loppuhetkien trilleri TGS Škoda Teamin suojattien taistellessa voitosta. 

Ennen kilpailun viimeistä erikoiskoetta, legendaarista Ristilampea, Skodan maahantuojan tiimin Teemu Asunmaan ja Emil Lindholmin erotti toisistaan vaivainen 0,1 sekunnin ero Asunmaan hyväksi. Lindholm johti kilpailua jo lähes puolella minuutilla ennen kahdeksannella erikoiskokeella sattunutta porokolaria. 
 
Ristilammen erikoiskokeella osat vaihtuivat jälleen, kun Asunmaa rysäytti lumihankeen ja spinnasi. Aikaa hangesta pääsemiseen kului reilut 11 minuuttia, joka pudotti Asunmaan kauas kärjestä. Lindholm kuittasi näin ollen toisen voittonsa klassikkorallista. 

- Täytyy myöntää, että porokolarin jälkeen ei ollut mukava tilanne, mutta hyvä alku kaudelle. Mestaruuteen tähdätään ja tämä alku oli paras mahdollinen, Lindholm kertoi.  

Asunmaa oli lopulta SM1-luokan 11. Kolme kertaa aiemmin kilpailun voittanut alavutelainen käänsi katseet jo kauden seuraavaan osakilpailuun Riihimäellä. 

- Osuttiin hieman penkkaan erikoiskokeen alkupuolella ja pyörähdettiin 360 astetta. Oli pienestä kiinni, että oltaisiin päästy pysähtymättä jatkamaan. Aina ei voi onnistua, Riihimäellä on taas uudet pisteet jaossa, Asunmaa jutteli. 

Luokan viime vuoden hopeamitalisti Mikko Heikkilä nousi Asunmaan ulosajon myötä kolmanneksi. Sijoitus on Heikkilän paras Tunturissa, mutta sekään ei mieltä lämmittänyt. 

- Podiumille päädyttiin, mutta fiilikset eivät ole kauhean korkealla. En ole tyytyväinen omaan suoritukseen. Eiköhän me löydetä Riihimäelle vauhtia, Heikkilä päätti. 

Tiimin neljäs suojatti, Emil Lindholmin isoveli, Axel Lindholm palasi rallipoluille pitkän tauon jälkeen ja oli hienosti SM1-luokan 10. 
 
- Mukava että päästiin maaliin Tunturissa, oli tosi makeeta olla pitkästä aikaa mukana, Axel tunnelmoi.  
 
Ralli SM-sarja jatkuu 4.-5. helmikuuta Auto Sorsa Riihimäki-Rallilla. 

Tulokset SM1-luokka:

1. Emil Lindholm 1:53.30,8
2. Egon Kaur +1.23,7
3. Mikko Heikkilä +1.50,0
4. Aleksi Röyhkiö +4.05,7
5. Juha Salo +5.04,5
...
10. Axel Lindholm +11:46,4 
11. Teemu Asunmaa +11:48,0

Tiimimestaruuspisteet 1/7 osakilpailua:
 
1. Printsport Junior Team 54p
2. TGS Škoda Team 38p
2. Rautio Motorsport 38p
4. Finsoffat 29p 

TGS Worldwide verkossa:

www.tgs.fi 
www.facebook.com/TGSWorldwide 
www.instagram.com/tgs_worldwide_motorsport/ 
Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 103 pistettä SAU (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 100 pistettä KiuUA (R5)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 85 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 40 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM Kokkola Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa