Facebook Twitter Email Pinterest

Asunmaa Riihimäelle latautuneena – ”Lähdetään ajamaan täysillä heti alusta”

02.02.2022 / Juho Koski / Asunmaa Racing -tiedotus

Teemu Asunmaa lähtee SM-rallikauden toiseen osakilpailuun Riihimäelle takaa-ajoasemasta. Viimeksi SM-sarjan osakilpailu ajettiin Riihimäellä kesällä 2019, jolloin Asunmaa oli SM1-luokan kolmas. Kanta-Hämeen tiet ovat alavutelaisen mieleen.

Teemu Asunmaa, 34, kartanlukijansa Ville Mannisenmäen, 26, kanssa, kilpailevat SM-rallikauden toisessa osakilpailussa, ensi viikonloppuna 4.-5.2. ajettavassa Auto Sorsa Riihimäki-rallissa. Edellisen kerran Riihimäellä ajettiin SM-osakilpailu kaudella 2019, jolloin Asunmaa oli SM1-luokassa kolmas.

-On mukava lähteä Riihimäelle pitkästä aikaa. Viimeksi ajettiin täällä kesällä 2019. Talvella ajettiin viimeksi kymmenen vuotta sitten. Riihimäellä on aina ollut hyvin järjestetty ralli ja hienot tiet, joten mikäs siinä.

Asunmaa valmistautuu Riihimäen osakilpailuun ajamalla testiä keskiviikkona. Ohjelmassa on treenien lisäksi Arctic Lapland Rallyssa menoa hillinneiden auton epämieluisten säätöjen muokkaamista mieluisammaksi.

-Keskiviikkona koitetaan joitain asioita, todennäköisesti lukkojen asetuksia. Tunturissa huomatut puutteet auton säädöissä saadaan varmasti korjattua Riihimäelle.

Asunmaan kuluvan kauden avaus jäi pisteiden kannalta laihaksi. Lauantain kilpailuun Asunmaa lähtee rutiininomaisesti kovalla yrityksellä.

-Ei mietitä pisteitä liikaa, vaan lähdetään ajamaan täysillä heti alusta alkaen kuten muihinkin kilpailuihin. Toivotaan, että kaikki menee hyvin, niin on hyvä lähteä jatkamaan kautta.  

Riihimäellä sekä lähikunnissa ajettava Auto Sorsa Riihimäki-ralli ajetaan 5.2. Kilpailu sisältää kahdeksan erikoiskoetta ja 98,11 erikoiskoekilometriä. Kilpailun lähtö on kello 11:01 ja ensimmäinen erikoiskoe alkaa kello 11:31. Kilpailu päättyy kello 18:32. Kilpailua voi seurata YouTube-livelähetyksen kautta sekä Rallin SM-sarjan nettisivujen liveseurannan kautta. Kilpailu ajetaan yleisöltä suljettuna alueen epidemiarajoituksia noudattaen.

Auto Sorsa Riihimäki-rallin aikataulu la 5.2.

11:01

Lähtö

Riihimäki, Auto Sorsa Oy

11:31

EK1 – Hirvijärvi

9,46 km

11:59

EK2 – Ojajoki 1

12,24 km

12:48

Huolto

Lopen Kirkonkylä

13:34

EK3 – Ourajoki

21,98 km

14:40

EK4 – Nummenkylä

14,82 km

15:12

EK5 – Ahoinen

6,70 km

16:10

Huolto

Lopen Kirkonkylä

16:58

EK6 – Pappilanlääni

9,20 km

17:26

EK7 – Ojajoki 2

12,24 km

18:02

EK8 – Punkka

11,47 km

18:32

Maali

Riihimäki, Auto Sorsa Oy

 

Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa