Facebook Twitter Email Pinterest

Pajari neljäs SM1-debyytissä - “Saimme kilpailusta juuri sen mitä halusimme”

07.02.2022 / Jani Seppälä / Sami Pajari Media

Sami Pajarin lauantainen debyytti Ford Fiesta R5-autolla täytti kuljettajan odotukset erinomaisesti. Kartanlukija Enni Mälkösen kanssa Auto Sorsa Riihimäki-rallista tuloksena oli SM1-luokasta hieno neljäs sija. 

Kaksikon kilpailussa käyttämä ajokki ei ollut aivan tuoreinta painosta, mutta haastavat olosuhteet ja lähtöpaikan suoma etu tarjosivat puolestaan pientä tasoituksen mahdollisuutta.

Ralliautoilun junioreiden hallitseva maailmanmestari Sami Pajari starttasi Riihimäen ja Lopen ympäristössä ajettuun kilpailuun tavoitteenaan kerätä kilpailukokemusta R5-autosta, joka on nopeampi ja tehokkaampi kuin Pajarin tällä kaudella MM-sarjassa käytettävä WRC3-luokan kalusto.

Perjantaina iltapäivällä alkanut lumisade ei juurikaan hellittänyt yön aikana ja kilpailunjärjestäjällä oli kova haaste ennättää aurata tiet siedettävään ajokuntoon ennen kilpailun käynnistymistä. Reitti sisälsi kahdeksan erikoiskoetta joilla mittaa 98 kilometriä, joten mikään pieni aurausurakka ei ollut kyseessä. 

Pajarin autokunta starttasi reitille seitsemäntenä autokuntana ja tämän ennakoitiin tuottavan jonkin verran etua aivan kärjessä lähteneisiin verrattuna kun ajoura puhdistuisi irtolumesta. Helpompaa olikin suorittaa aikavertailua edellä startanneeseen Teemu Asunmaahan, joka Monte Carlossa ajoi Pajari - Mälkönen autokunnan jäänuottiautoa.

Kilpailun pari ensimmäistä erikoiskoetta tulivat vielä melko tunnustellen, ensimmäisellä huoltotauolla kahden erikoiskokeen jälkeen Pajarin autokunta oli kilpailun sijalla 9. Eroa kärkeen oli kertynyt 26,7 sekuntia. Kolmannella erikoiskokeella sujui jo vauhdikkaammin, 22 kilometrin erikoiskokeella syntyi toiseksi nopein aika, vain 5,1 sekuntia Teemu Asunmaalle jääneenä. 

Päivän loput viisi erikoiskoettakin sujuivat nousujohteisesti, ennen viimeistä erikoiskoetta sijoitus oli kuudes, mutta sijoitukset jaetaan vasta maalissa. Emil Lindholmin ja Aleksi Röyhkiön autokuntien suorittaessa lumisen maaston tutkimuksia, nousi Pajari - Mälkönen kaksikko hienosti neljänneksi lopputuloksissa. Voiton napanneeseen Teemu Asunmaa -.Ville Mannisenmäki kaksikkoon eroa kertyi 53,7 sekuntia. 

- Saimme kilpailusta juuri sen mitä halusimme, nimittäin kilpailukokemusta tehokkaammasta kalustosta myöhemmin tällä kaudella Rally2-autolla ajettavia kilpailuja varten. Olosuhteet olivat todella haastavat, joissain paikoin hyödyttiin lähtöpaikasta, toisin paikoin taas ei, Pajari arvioi. 

- Kyllähän sinne muutama mukiinmenevä aikakin syntyi ja oikein hauska ja hyödyllinen reissu meille. Tästä on hyvä ammentaa tulevaan ja annan kyllä ison kiitoksen yhteistyökumppaneillemme jotka tämän mahdollistivat, Pajari summaa.

Tulokset - Auto Sorsa Riihimäki-Ralli

1. Teemu Asunmaa - Skoda Fabia Rally2 EVO 57:49,8
2. Mikko Heikkilä - Skoda Fabia Rally2 EVO +22,3
3. Juha Salo - Skoda Fabia Rally2 EVO +38,9
4. Sami Pajari & Enni Mälkönen - Ford Fiesta R5 +53,7
5. Egon Kaur - Volkswagen Polo R5 +55,4

Sami Pajari verkossa: 

WWW: https://www.samipajari.com/ 
Facebook: https://www.facebook.com/samipajariofficial 
Instagram: https://www.instagram.com/samipajariofficial/ 
Twitter: https://twitter.com/samipajari

Kuva: Taneli Niinimäki 

 
 
 

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa