Facebook Twitter Email Pinterest

Söderström ilmoittautuu aurinkoisena voittotaistoon

04.03.2022 / Ralli SM / Viestintä

RSJM:n kauden toinen osakilpailu ajetaan perjantaina ja lauantaina Kuopiossa. Juniorien pistetilanteessa sijalta neljä kilpailuun starttaavat myös RUFAK:ia edustavat Jonny Söderström - Jonas Lunden.
 
Parivaljakko kilpailee RSJM1-luokassa jossa ajetaan V1600-luokan autoilla, joista myös vakioautoina puhutaan. Luokka tunnetaan tiukoista sekuntitaistoista, eikä kauden avannut Riihimäen osakilpailu tehnyt siinä poikkeusta. Söderströmin autokunnalla voitto jäi 15,7 sekunnin päähän, toinen sija tuli 0,7 sekunnin turvin.
 
- Riihimäki ralli meni kyllä ihan ok, paitsi kilpailun toinen erikoiskoe, jossa ensin osuttiin kiveen ja sitten käytiin vähän ulkoilemassakin. Olisi ehkä voittokin ollut mahdollista jos ei olisi hölmöillyt siinä. Isommilla teillä pysyttiin hyvin kärjen tahdissa, mutta pienemmillä teillä hävittiin liikaa, kertoo Jonny.
 
Kun maailma on viimeiset pari vuotta kulkenut melko poikkeuksellisella tavalla, on se vaikuttanut moniin asioihin, myös monet rallikuljettajat ovat tämän ongelman huomanneet. Renkaiden saatavuus nimittäin on ollut normaalia heikompaa. 
 
- Riihimäen jälkeen ei olla päästy ajamaan juuri ollenkaan, kun on niin vaikea saada renkaita. Asian varmaan jokainen harrastaja on huomannut. Pieni testi päästiin kuitenkin sohjoisessa kelissä ajamaan viime viikonloppuna. Auto on taas huollettu ja pitäisi olla kyllä tikissä, kertoo Söderström.
 
Kaksipäiväisen osaklilpailun 9 erikoiskoetta ja 116 erikoiskoekilometriä haastavat kuljettajat varmasti parhaansa mukaan, mutta ainakin Söderströmin autokunnassa kaukaa etelästä kohti Kuopiota suunnataan keväisen valoisin ajatuksin.
 
- Kuopion kisasta toivotaan tiukkaa taistelua ja sitä varmaan on luvassakin. Mahtavat kelit sinne näyttää luvatun. Tavoitteet on kyllä aika kovat ja lähdetään voitosta ajamaan, tiivistää Jonny aurinkoisena.
 
Alfa Romeo 147:lla kilpaileva pari Söderström - Lunden starttaa numero 86 kyljissä kohti menestystä. Kilpailun seuraamiseen hyviä apuvälineitä tarjoaa RalliSM-sarjan nettisivu josta löytyy linkit niin tulospalveluun, GPS-seurantaan kuin Moottoriurheilu.tv:n Youtube-kanavallekin, jossa nähdään jälleen kattava suora lähetys kilpailusta.
 
Kuva: Marko Kyöstilä / AKK

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa