Facebook Twitter Email Pinterest

Asunmaa latautuneena Länsirannikon Ralliin

11.05.2022 / Juho Koski / Asunmaa Racing -tiedotus

Teemu Asunmaa lähtee latautuneena hakemaan kauden toista voittoaan SM Mad-Croc Länsirannikon Rallista.

Teemu Asunmaa, 34, kartanlukijansa Ville Mannisenmäen, 26, kanssa, kilpailevat Ralli SM -kauden kesäkauden avauksessa SM Mad-Croc Länsirannikon Rallissa tulevana viikonloppuna. Alavutelainen lähtee reitille numerolla 3. Asunmaa odottaa innolla SM-sarjan kesäkauden avaavaa kilpailua.

-Kesäkauden avaukseen on aina mukava lähteä. Meillä on hyviä muistoja Länsirannikon Rallista, ja sinne on kiva lähteä. Voittoa totta kai tavoitellaan.

Kaksipäiväisen kilpailun erikoisuutena ovat perjantaina täysin asfaltilla ajettavat erikoiskokeet. Suomen rallien erikoiskokeet ovat perinteisesti olleet soravoittoisia, mutta Asunmaa ei ota paineita kestopäällysteestä.

-Perjantain erikoiskokeet ovat samoja kuin viime vuonna, toki tänä vuonna ajetaan yksi pätkä vähemmän. Viimeksi piti miettiä auton säätöjä tarvitsee muuttaa, mutta täksi vuodeksi nämä asiat ovat kunnossa.

SM-sarjan talven ja kesän osakilpailuiden välillä oli pitkä kilpailutauko. Asunmaa haki tuntumaa edeltävänä viikonloppuna Rengas Turku -rallista sijoittuen testikilpailussa toiseksi.

-Ajettiin hyvää treeniä eikä tuijoteltu tuloksia erityisemmin. Pari pätkää tuli hyvin kilpailun aikana. Ajettiin rallia edeltävänä perjantaina testiä ja pystyttiin kilpailun aikana varmistamaan, että säädöt toimivat. Käytiin myös ottamassa tuntumaa Paimion ajoharjoitteluradalla asfalttiajoon pitkästä aikaa.

SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli ajetaan 13.-14.5. Turussa ja ympäryskunnissa. Kilpailu sisältää yhteensä yhdeksän erikoiskoetta ja 105,64 erikoiskoekilometriä. Ensimmäinen erikoiskoe käynnistyy perjantaina kello 20:38. Kilpailu päättyy lauantaina maaliin Kupittaanpuistossa kello 17:54. Kilpailua voi seurata YouTubesta Moottoriurheilu.tv:n livelähetyksen kautta sekä Ralli SM -sivuilta liveseurannan ja GPS-seurannan avulla.

SM Mad-Croc Länsirannikon Rallin Aikataulu

Perjantai 13.5. – 16,99 km:

20:01

Lähtö

Kupittaanpuisto

20:38

EK1 – Halisoja

7,50 km

21:09

EK2 – Ohensaari

9,49 km

21:51

Yötauko

Veritas Stadion

Lauantai 14.5. – 88,65 km:

09:52

EK3 – Suni 1

18,64 km

10:27

EK4 – Lavamäki 1

11,48 km

11:22

Huolto

Veritas Stadion

13:16

EK5 – Paistanoja

8,08 km

13:38

EK6 – Suni 2

18,64 km

14:13

EK7 – Lavamäki 2

11,48 km

16:51

EK8 – Laukkaniittu

6,12 km

17:06

EK9 – Saukonoja

14,21 km

17:54

Maali

Kupittaanpuisto

 

SM-pistetilanne SM1 3/7 osakilpailun jälkeen:

1.

Emil Lindholm

61

2.

Egon Kaur

53

3.

Teemu Asunmaa

44

4.

Mikko Heikkilä

38

5.

Aleksi Röyhkiö

36

 

Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa