Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo kesäkauden ralli SM-avauksessa viides

15.05.2022 / Marko Mäkinen

SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli oli Škoda Fabia Rally2:lla kilpailevalle Juha Salolle kaksijakoinen: hyviä erikoiskoeaikoja seurasi huonompi tulos. Yhdeksän ajetun EK:n jälkeen Salo toi Škodansa maaliin viidentenä. Rallin toisena kilpailupäivänä ajetuilla soraerikoiskokeilla tapahtuneet tason vaihtelut saivat rallin kymmenkertaisen Suomen mestarin mietteliääksi.

- Tulostasoni ei saisi vaihdella näin paljon. En tiedä, mistä se johtui. Yritin analysoida asiaa kilpailun aikanakin, mutta en löytänyt selitystä. Välillä ylsimme pohja-aikaa tai sekunnin sisälle pohjista, ja muutamalla pätkällä olimme useita sekunteja kärkeä perässä kuudensia. Tuntui, että ajo luisti, mutta ajat kertoivat toista, Salo hämmästeli.

- Viimeisellä EK:lla turbon pop-up-venttiili hieman jumitti ja vei tehoja, mutta silti saimme hyvän ajan. Jäimme 2.5 sekuntia neljännestä sijasta. Ja jälleen kerran eroa tuli perjantain asfalttierikoiskokeilla liikaa. Tällä tasolla 13.9 sekunnin ero on 
mahdoton kiinniotettava. Meni hieman paremmin kuin vuosi sitten, mutta ei niin hyvin kuin pitäisi. Asfaltilla ajoon pitää vain perehtyä enemmän. Häviämme siellä turhan paljon, Salo totesi.

Salo on erittäin tyytyväinen pakettinsa toimivuuteen: auto ja renkaat pelaavat hyvin yhteen.

- Tulostasomme oli sellaista seilaamista, mutta kaikesta huolimatta tämän kisan jälkeen voimme katsoa positiivisesti eteenpäin. Pohja-aika ja hyvät EK-ajat lämmittävät mieltä. Kaikki muu pelaa hienosti ja saimme renkaista tärkeää tietoa ja kokemusta tulevia ralleja varten. Keli oli haastava: välillä tuli vettä, välillä paistoi aurinko ja tien pohjat olivat kovat, joilla vielä pito vaihteli.

- Kohtuu hyvin kuitenkin meni. Katsotaan eteenpäin ja otetaan Seinäjoella uusiksi.

Ralli SM-sarja jatkuu 17.–18. kesäkuuta Pohjanmaa-rallilla Seinäjoella.

SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
1. Teemu Asunmaa – Ville Mannisenmäki Škoda Fabia Rally2 50:09.6
2. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen Škoda Fabia Rally2 5.9
3. Mikko Heikkilä – Samu Vaaleri Škoda Fabia Rally2 Evo 12.4
4. Egon Kaur (EE) – Silver Simm (EE) Volkswagen Polo GTI R5 20.8
5. Juha Salo – Jarno Ottman Škoda Fabia Rally2 23.3
6. Aleksi Röyhkiö – Antti Haapala Volkswagen Polo GTI R5 47.0

SM1-luokan SM-pistetilanne 4/7 osakilpailua:
1. Emil Lindholm Škoda 79
2. Teemu Asunmaa Škoda 69
3. Egon Kaur (EE) Volkswagen 65
4. Mikko Heikkilä Škoda 53
5. Aleksi Röyhkiö Volkswagen 44
6. Juha Salo Škoda 38

Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 79 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 69 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 65 pistettä Viro (R5)
4. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 53 pistettä MäntsMK (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 44 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa