Facebook Twitter Email Pinterest

Co-Motorsportille täydet tiimipisteet Turusta

18.05.2022 / Co-Motorsport / tiedotus

Sami Kiviojan kipparoimalle Co-Motorsportille SM-sarjan kesäkauden avaus Turussa oli lähes jättipotti. Jo toisen kerran peräkkäin pistetilille rapsahti täydet SM-pisteet ja tiimin kuljettajat saavuttivat peräti 3 luokkavoittoa ja 22 pohja-aikaa. 

Talvikauden jälkeen tiimien SM-sarjassa toisena oleva Co-Motorsport jatkoi Länsirannikon rallissa siitä, mihin edellisessä osakilpailussa Kuopiossa jäi. Tiimipisteitä keränneet Ville Hautamäki ja Jere Pensas ajoivat molemmat luokkiensa voittoon ja näin tiimin tilille ropisi täydet pisteet.

– Turun seudulla on tunnetusti pidon kannalta haasteelliset tiet. Meidän rengasvalintamme kuitenkin toimi mainiosti. Itse asiassa auto, kuski, kartturi Ari-Pekka Hautanen, huolto ja renkaat toimivat kaikki todella hyvin, kiittelee seitsemän pohja-aikaa SM2-luokassa kellottanut Hautamäki.

SM5-luokassa kilpaileva Jere Pensas on kartturinsa Jouni Saarijärven kanssa tehnyt tällä kaudella vakuuttavaa jälkeä. Kahden kakkossijan jälkeen kaksikko on ajanut kahdesti voittoon, ja laihialaisen nimi koreileekin luokan pistetilaston ykkösenä.

-Kilpailu voitosta tiukkenee jokaisessa rallissa. Missään kohdassa ei voi varmistella, eikä ottaa yhtään helpommin. Pitää koko ajan keskittyä ja ajatella, mistä vielä löytäisi lisää vauhtia, kertoo Pensas.

Kahden epäonnisen osakilpailun jälkeen Tuukka-Matias Kivioja ja Juha Heinonen ajoivat vakuuttavasti RSJM3-luokan voittoon, ja nuorukainen oli syystäkin tyytyväinen.

- Keskeytysten jälkeen kisa meni hyvin ja oli kiva päästä maaliin. Saatiin kokemusta uudesta autosta ja tulos oli hyvä!

Nuorten SM-sarjassa kilpaileva Aatu Hakalehto osallistui uransa viidenteen ralliin. Hän aloitti vauhdilla ja nakutti pohja-aikoja toisensa jälkeen. Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella tapahtunut ulosajo ja siinä menetetty podiumsijoitus toki harmitti, mutta näyttö omasta potentiaalista on annettu.

- Luotto sorapyörään löytyi paljon nopeammin kuin piikkipyörään ja siksi oltiin nyt kesäkelissä nopeammin kärkivauhdissa. Ollaan tosi tyytyväisiä vauhtiin ja Pohjanmaalle lähdetään samalla sykkeellä.

Tiimin uusin tulokas Suvi Jyrkiäinen ajoi Turussa ensimmäisen SM-rallinsa. Tavoitteena oli tuoda auto ehjänä maaliin ja kerätä kokemusta, ja se saavutettiinkin, mutta nälkää jäi seuraaviin kisoihin.

- Kisassa piisasi haastetta, kun oli monta uutta asiaa: soralla ajo, nuotin teko ja nuotista ajaminen. Nyt saatiin kuitenkin hyviä kilometrejä alle ja tiedän vähän enemmän mitä ralli on! Tiimi, auto ja renkaat sekä yhteistyö kartturi Antony Warmboldin kanssa toimivat hienosti läpi koko rallin. Tästä on hyvä jatkaa!

Tiimipäällikkö Sami Kivioja summaa menestyksekästä viikonloppua:

- Meillä oli loistava viikonloppu ja hyvää tekemistä kaikkien osalta. Kuljettajat ja huolto toimivat hienosti, oli mukavaa tekemistä ja fiilikset huipussa. Ville ja Jere onnistuivat siinä mitä lähtivät tästä kisasta hakemaan ja molemmat vakuuttivat varmuudellaan. Suvi otti selvästi askeleita eteenpäin ja onkin mielenkiintoista seurata, missä ollaan Pohjanmaan Rallissa. Tuukalle suotiinkin jo onnistuminen, sen verran on epäonnea ollut alkukaudesta. Vauhtikin lupailee hyvää loppukautta. Aatu todisti heti nopeutensa myös soralla ja veikkaan, että Pohjanmaalla ollaan samassa asetelmassa, että pohja-aikoja ajellaan ja loppusijoituksissa ollaan korkealla!

Ralli SM 2022, tiimien SM-pisteet, 4/7 osakilpailua:
1. Printsport Junior Team 183; 2. Co-Motorsport 161; 3. Printsport 127; 4. TGS Skoda Team 116; 5. Rautio Motorsport 103; 6. Finsoffat 86; 7. RTRC 42; 8. RTE Motorsport 35; 9. Dynamo 7

Kuva: Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa