Facebook Twitter Email Pinterest

Dahlqvist haluaa kolmoskorokkeelta korkeammalle

18.05.2022 / Ralli SM / Viestintä

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan kolmannelta sijalta sarjan kesäkauden avaukseen Turussa starttasi Ekenäs-Tammisaaren MK/UA:n Raoul Dahlqvist. Seuraksi Ford Fiestan ohjaamoon Länsirannikon Ralliin istui tällä kertaa mukaan Lohjan UA:n kokenut Pentti Tiainen.

Viime kaudella sarjan viidenneksi ajanut Raoul tavoittelee tältä kaudelta mitalia, tasaisuus ja varmuus leimasivat nousujohteista viime kautta. Tälle kaudelle vauhtia on uudella autolla nostettu edelleen, varmuutta kuitenkaan kadottamatta.

Lauantaisen rallin voidaan sanoa noudattaneen tuttua kaavaa, hyvin tasaisia aikoja, vain yksi erikoiskoeaika oli aavistuksen muita heikompi. Tämä oli toiseksi viimeisellä erikoiskokeella, jossa pistetilanteessa edellä ollut ja kilpailua johtanut Aatu Hakalehto suistui hetkeksi tieltä. Kilpakumppanin nostotalkoiden myötä kaasua onkin syytä hieman nostaa.

- Kilpailu sujui suunnitelman mukaan ja ei ollut isompia ongelmia tai tilanteita, kertoi Dahlqvist kilpailun jälkeen.

Kun Dahlqvist starttasi kilpailuun sarjan kolmosena, on sijoitus kilpailun jälkeenkin Nuorten SM-sarjan kolmosena. Ympärillä kakkossija ja nelossija vaihtoivat paikkaa ristiin.

- Joo Ojala tuli nyt ohi, mutta ei se oikeastaan muuttanut niin paljon hommia, kun eroa on vain pari pistettä, mutta ero tottakai harmillisesti kasvoi nyt ykkössijaan.

Turusta lähdetään Pohjanmaalle hyvällä fiiliksellä. Vähän on jäänyt hampaankoloon kun nyt oli kaikkiaan jo kolmas kolmos-sija SM-rallista niin Pohjanmaalle mennään ajamaan voitosta, napauttaa Dahlqvist tavoitteekseen.

Pohjanmaa Ralli ajetaan vasta viikkoa ennen juhannusta, joten ajotuntuman ylläpitämiseksi Dahlqvist suuntaa ainakin 28.5. ajettavaan JOS Palvelut XIII Raisio Ralliin, joka ajetaan Oripään ympäristössä.

Kuva: Marko Kyöstilä / AKK

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa