Facebook Twitter Email Pinterest

Salo hakee ehjää ajosuoritusta Seinäjoelta

13.06.2022 / Marko Mäkinen

Ralli SM-sarja jatkuu kauden viidennellä osakilpailulla, joka ajetaan Seinäjoella sekä sen lähiympäristökuntien alueilla. Perinteinen Pohjanmaa Ralli on kaksipäiväinen tapahtuma, jonka reitti käsittää kahdeksan kertaalleen ajettavaa erikoiskoetta.

SM Pohjanmaa Ralli käynnistyy jo perjantai-iltana, jolloin ohjelmassa on kaksi erikoiskoetta ja reilut 40 EK-kilometriä. Škoda-kaksikko Juha Salo ja Mikko Markkula starttaa reitille lähtönumerolla 6.

- Viime vuonna olimme Pohjanmaalla hyvässä vauhdissa ennen kun tein hölmön ajovirheen ja jäimme ojan penkalle auton pohjasta kiinni. Ajattelin tässä vielä ennen kisaa käydä ajamassa tutulla tiellä lyhyen testin, ja tsekata että kaikki on kunnossa. Ralliin valmistavat testit ajoin viime viikolla Paimiossa tiellä, jolla en ollut aiemmin ajanut. Se oli hyvä testitie ja hyvä kokemus kaiken kaikkiaan. 

- Uskon, että nopeilla teillä olemme kilpailukykyisiä ja hyvässä iskussa, mutta hitailla ja pienen tien osuuksilla tekemistä vielä vähän riittää. Autoon ja renkaisiin on hyvä fiilis, Salo summaa.Tulevan viikonlopun ralliin Salo toivoo itseltään rentoa ja virheetöntä ajoa, ja hyvää ajorytmiä heti rallin alusta alkaen.

- Analysoin ja katsoin videoita siitä, miksi sarjan edellisessä SM-rallissa Turussa EK-aikani heittelivät niinkin paljon. Vaikka muutimme tälle kaudelle nuotitustamme niin siinä on yhä parannettavaa. Turussa teillä oli paljon mutkien leikkaamista estäneitä paaleja, joiden kanssa olin liian varovainen ja kiersin ne turhan kaukaa.

- Seinäjoella ei yleensä ole vastaavia esteitä reitille ripoteltu yhtä paljon kuin muualla Suomessa. Toivotaan, että asia on samalla mallilla myös tänä vuonna ja pääsemme nauttimaan rallista täysillä. Hyvä asia on myös se, että erikoiskokeet ajetaan vain kertaalleen ja rallin yleisö-EK on tuotu tänä vuonna keskelle Seinäjokea, Salo muistuttaa.

SM Pohjanmaa Rallin kaikki toiminnot lähtöä ja maalia lukuun ottamatta on keskitetty Rengastien Autotarvikkeelle Seinäjoelle. Ralli käynnistyy perjantaina Seinäjoen Keskustorilta klo 19:01. Avausillan aikana ajetaan kaksi erikoiskoetta, joista ensimmäinen on kilpailun pisin EK (23.60 km). Perjantaina ajetaan kaikkiaan 42.78 EK-km, jonka jälkeen ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan iltahuoltoon ja yötauolle Seinäjoelle noin klo 21:45.

Ralli jatkuu lauantaina klo 10:01 kuudella erikoiskokeella, joiden yhteispituus on 86.00 km. Kilpailijat käyvät päivän aikana noin klo 13:00 Seinäjoella huollossa ja kokoomatauolla. Rallin maaliin Seinäjoen Keskustorille ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan 
lauantai-iltana noin klo 19:00 alkaen.

SM1-luokan SM-pistetilanne 4/7 osakilpailua:

1. Emil Lindholm Škoda 79
2. Teemu Asunmaa Škoda 69
3. Egon Kaur (EE) Volkswagen 65
4. Mikko Heikkilä Škoda 53
5. Aleksi Röyhkiö Volkswagen 44
6. Juha Salo Škoda 38

Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa