Facebook Twitter Email Pinterest

Vatasen voittoputki vesittyi

21.06.2022 / Ralli SM / Viestintä

Keski-Karjalan UA:n kaksikko Ville Vatanen - Sami Vatanen starttasivat pistejohdossa perjantaina ja lauantaina ajettuun SM Pohjanmaa Ralliin Seinäjoella.

Kolmesta osakilpailusta kolme voittoa takasi tukevan sarjajohdon ja Pohjanmaalle startattiin luottavaisena.
 
Perjantainen auringonpaiste ja kesäinen lämpö olisi vaihtuva lauantaina viileämpään säähän ja sateeseen. Ensimmäistä erikoiskoetta ei oltu ajettu puoltakaan kun Vataset huomasivat olevansa ojassa, syvässä sellaisessa.
 
- Kiristyvään oikeaan aavistus liikaa kyytiä ja kenties Pohjanmaan syvin oja jossa lisukkeena vettä pohjalla. Auton ulkokuoreen tuli kosmeettisia vaurioita ja kuskin puolelle lainattiin yötauon aikana Scanian peili. Sitkeiltiin kuitenkin maaliin asti lauantaina ja saatiin sentään jotakin pisteitä, kertaa Vatanen.
 
Ojassa viivyttiin pitkään ja nostoporukalla riitti haastetta auton saamiseksi ojasta pois. Aikatappiota kertyi niin paljon että ajamalla sijoitusta ei saisi nostettua. Erikoiskokeiden aikoja katseltaessa Vataset olivatkin toisessa päässä listaa kuin on totuttu, mutta pelkästä varmistelusta ei välttämättä ollut kyse. Yleisöhavaintona erikoiskokeilta kuultiin pahaenteisen väristä savua tuprauttelevasta Peugeot 206:sta.
 
- Moottori on entinen, otti sen verran kipeää ojassa käydessä. Kotona on sitten puuhaa tiedossa kun aletaan autoa parsimaan kasaan kesän SM-sprinteihin. Elokuussa ollaan Mikkelissä varmasti hyvässä iskussa taas jatkamassa seuraavassa Nuorten SM-osakilpailussa, lupaa Vatanen.
 
Vatasten 24 pisteen sarjajohto vaihtui nyt 19 pisteen johdoksi kun sarjasta on ajettu neljä osakilpailua kuudesta. Lisäksi on hyvä muistaa, että huonoimman kisan voi tiputtaa loppupisteistä pois. Sarjatilanteen kannalta hyvä vetoapu saatiin nyt kilpailun kolmen kärjeltä, Sääskilahti, Salminen ja Dahlqvist, jotka onnistuivat peittoamaan pistekakkosena olleen Ojalan. Sääskilahti nousi nyt pisteissä toiseksi, Vatasten johtoasema ei kutistunut isosti, mutta taistelu Vatasten takana on nyt hyvin tiukka.
 
Kuva: Samu Ekman / AKK

Pisteet top 5

1. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 103 pistettä SAU (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 100 pistettä KiuUA (R5)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 85 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 40 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM Kokkola Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa