Facebook Twitter Email Pinterest

Jesse Kallio turvautuu vara-autoon Mikkelin SM-rallissa

24.08.2022 / Jarno Saari

Ralli SM-sarja jatkuu pitkän kesätauon jälkeen tulevana viikonloppuna Mikkelissä, jonka ympäristössä ajetaan kauden kuudes osakilpailu. Lupaavia otteita ja huippuvauhtia kauden alussa esittänyt Jesse Kallio on kokenut vastoinkäymisiä kesäkauden edetessä.

Tuorein epäonni astui kuvaan elokuun puolivälissä ajetun testirallin aikana, kun Ford Fiestan moottorissa esiintyi tehohävikkiä.

- Tuloksellisesti kisa meni mukavasti ja oltiin luokan kolmas moottoriongelmista huolimatta. Ajotreenin lisäksi saimme testikisasta paljon kovavauhtisia nuottikilometrejä, Kallio kertasi.

- Kisan jälkeen selvisi, että tekniset ongelmat olivat odotettua suurempia. Moottori vaati täyden remontin, eikä varaosia ehditty saada ajoissa tulevaa Mikkelin SM-rallia varten.

- Harmillinen tilanne tietenkin, kun ei päästä kilpailemaan SM-pisteistä. Päätimme kuitenkin lähteä vanhemmalla vara-autolla, Ford Escortilla, ralliin mukaan ja kilpailemme kansallisen Suomi Cupin puolella, Jesse totesi.

SM-sarjassa viidentenä olevien Jesse Kallion ja kartanlukija Toni Nuikan osalta kaluston ja luokan vaihtuminen tietää sitä, että mahdollisuudet SM-mitaleille ovat käytännössä menneet.

- Tässä tilanteessa tärkeintä on saada kaikki nuottikilometrit ja kokemukset talteen ensi vuotta varten, jonka vuoksi Mikkelin vaativille teille kannattaa lähteä vara-autolla. Tulevan kauden suunnitelmat ovat jo hyvällä mallilla, Kallio päätti.

Ralli SM -kauden toiseksi viimeinen osakilpailu käynnistyy lauantaina klo 10.00 Mikkelin satamasta. Kilpailussa ajetaan seitsemän erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 106 kilometriä. Ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan rallin maaliin lauantai-iltana klo 19.30 jälkeen.

Kilpailun kulkua voi seurata Ralli SM -sarjan liveseurannasta sekä Moottoriurheilu.tv:n YouTube-livelähetyksen kautta:

https://www.youtube.com/watch?v=ezPUQtt4F1A
https://www.rallism.fi/content/fi/3/20238/Liveseuranta.html

Kuva: Jesse Kallio Racing

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa